Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jos joku kirjoittaa kauniisti ja henkevästi, on se totisesti Merete Mazzarella. 79-vuotiaalla pohjoismaisen kirjallisuuden emeritaprofessorilla on uskomattoman laaja tuotanto: hän on kirjoittanut tieteellistä tekstiä, esimerkiksi vuonna 1981 julkaistun ruotsinkielisen väitöskirjan Eyvind Johnsonista – tämän väitöskirjan hieman surkuhupaisa historia on muuten kerrottu käsillä olevassa teoksessa – sekä muuta kirjallisuudentutkimusta, henkilöhistoriaa ja esseistiikkaa lukuisista aiheista. Mutta uskoakseni kaikista eniten hänen tuotantoaan on lävistänyt rakkaus kirjallisuuteen:
Lapsuudessa ja nuoruudessa olin ilman muuta sanonut, että rakastin lukemista, mutta kun aloin opiskella kirjallisuutta yliopistossa, sain heti kärkeen oppia, että oli erittäin epätieteellistä – niin, kypsymätöntä, naiivia, noloa – rakastaa kirjallisuutta. Kirjallisuutta piti tulkita, eritellä, ymmärtää, ei millään muotoa rakastaa.
Voi, miten tämä olikaan tuttua, miten tuttua vielä 1980-luvun kirjallisuudenopinnoista, joissa uuskritiikiksi nimetty tutkimussuunta vielä hallitsi väistyäkseen sitten muiden persoonallisempien ja yhteiskunnallisempien näkökulmien edestä. Ei kirjallisuutta todellakaan sopinut rakastaa, sitä tuli analysoida viileästi, eikä millään muotoa sopinut tutkia mitä hyvänsä kirjallisuudenalaa.
Mutta nyt Mazzarella tarttuu innokkaasti näiden hyljeksittyjen genrejen pariin: hän kirjoittaa näkemyksiään naisten viihdekirjallisuudesta, elämäntaito-oppaista – niin, yleensäkin naisten kirjallisuudesta. Yleistäen ja kärjistäen voi todeta, etteivät miehet lue rakkausromaaneja tai self-help -kirjallisuutta; tämä viimeksi mainittu laji olikin Mazzarellan käsittelemänä oikein mielenkiintoinen, sillä hän näki sen ennen muuta kirjallisena tuotoksena.
Kaikkihan me todennäköisesti olemme kuulleet amerikkalaisen Dale Carnegien vuonna 1936 julkaistusta teoksesta Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, josta julkaistaan yhä uusia käännöksiä ja jonka sisältö on voisi sanoa manipuloivaa: ”Kyky käsitellä ihmisiä on yhtä hyvin hankittavissa kuin sokeri tai kahvi, ja olen valmis maksamaan siitä enemmän kuin mistään muusta kyvystä auringon alla.”
Romanttisen rakkausviihteen historia on myös pitkä, ja joistakin sen edustajista on tullut koko kirjallisuuden hyväksymiä klassikoita, kuten vaikkapa Flaubertin Rouva Bovary. Johtuuko sitten siitä, että Emma Bovaryn kohtalo on perin karu ja että tälle rakkausromaaneja kuluttavalle haaveilijalle ei käy hyvin? Klassikoita, mutta kovastikin rakkauden käsitteen ympärille kietoutuneita ovat myös Jane Austenin ja Charlotte Brontën teokset. Yhtenä etenkin nykyajan suosimana kirjallisuudenlajina voidaan lopuksi mainita feelgood-kirjat, joiden tapahtumat kietoutuvat viehättävän usein lukupiirien ja kirjakauppojen maailmoihin.
Mazzarella kirjoittaa siis kauniisti ja sivistyneesti muttei mitenkään kryptisesti; hän saattaa kevyen keskustelunomaisesti heitellä lukijalleen erilaisia väitteitä ja haastaa heitä esittämään niistä omia näkemyksiään. Kylläpä olisi hienoa jutella hänen kanssaan kirjoista ja lukuisista muista elämän ilmiöistä!
Ihan lopuksi on pakko tuoda esille eräs seikka, joka johtunee kirjan ilmestymisajankohdasta ja jolle Mazzarella ei voi kerrassaan mitään. Tarkoitan hänen Nobel-kirjailija Alice Munroon kohdistuvaa haltioitumistaan:
Entä omat haltioitumiseni?
Kanadalainen novellisti ja Nobelin palkinnon saaja Alice Munro, koska en pelkästään ajattele hänen kirjoittavan hyvin vaan pidän myös hänen suhtautumisestaan maailmaan ja ihmisiin.
Voi Merete, voi Alice, voi me kaikki tämän Nobel-kirjailijan (entiset) ihailijat. Ehkäpä joku pystyy kohoamaan Munron perhetapahtumien yli lukiessaan hänen sinänsä erinomaisia tekstejään. Minä en pystynyt. Mutta haluaisin tietää, pystyykö Merete Mazzarella tähän.
