Aulis Kurtti oli vasta 17-vuotias nuorimies, kun hän liittyi vapaaehtoisena Oulua valtaamaan lähteneeseen valkoiseen armeijaan. Kaupunkitaisteluiden raivotessa hän ampuu yhden laukauksen, mutta se laukaus tulisi vainoamaan häntä vuosikaudet. Tilinteon hetki menneisyyden kanssa koittaa kymmenkunta vuotta myöhemmin, kun luotsiksi kouluttautunut ja perheen perustanut Aulis joutuu hankaluuksiin toimiessaan luotsina saariston lastausasemalla. Luotsien majapaikkaa remontoimaan saapuva nuori timpuri Lautaoja liittyy traagisella tavalla Auliksen ja hänen perheensä kohtaloon.
Luotsin tarinassa Joni Skiftesvik on mukavuusalueellaan. Elementteinä ovat nuoret aikuiset, tai vielä aivan poikaset oikeastaan, merenkulku, Perämeren ankarat karikot ja historialliset tapahtumat. Ja ihmisyys yleensä. Joni Skiftesvik kirjoittaa jälleen ihmisyydestä myötätuntoiseen, ymmärtävään tyyliinsä. Ei luotsi Aulis Kurtti ole sankari – kaukana siitä – hän on vain tavallinen nuori, joka yrittää tehdä sen, mikä hänestä on oikein. Ja Kurtti ei ole myöskään mikään puhtoinen pulmunen: heikkoutensa hänelläkin on, ja vieläpä useita sellaisia. Lukijana kaikkea Kurtin tekemää tai tekemättä jättämää ei voi mitenkään hyväksyä, mutta sellaisia me ihmiset olemme.
Kaikkiaan Luotsin tarina on tutun laadukasta proosaa Joni Skiftesvikin kynästä. Suuri perehtyneisyys historiallisiin tapahtumiin paistaa kirjan sivuilta. Joni Skiftesvikin kirjoja on aina mukava lukea, sillä hän ei tuhlaa aikaa turhiin korulauseisiin tai vaikeaselkoisuuksiin. Siispä jälleen yksi suositus lisää Skiftesvikille!