Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaksi vallanhaluista ’kyykyttäjää’, itsensä korvaamattomaksi tuntevaa, löytää sotahistorian professori Martti Turtola kaikkien kahdentoista Suomen tasavallan presidentin joukosta: Mannerheim ja Kekkonen. Näkyvimmät hahmothan nuo ovatkin Suomen itsenäisyyden historiassa. Kyykyttäjä oli Halonenkin, mutta vähemmän vaikuttavissa piireissä. Ståhlberg ja Koivisto taas olivat omaa luokkaansa olevia demokraattisia valtiomiehiä, joille omalla edulla ei ollut painoarvoa asioita punnittaessa ja päätettäessä. Ei ollut nekrologia mielessä kuten Mannerheimilla saattoi olla!
Relander oli heikko presidentti. Svinhufvud voimakas kansanmies. Kallio kunnianmies. Ryti Mannerheimin juoksupoika. Paasikivellä oli painoarvoa itänaapurissa. Ahtisaari ulkona sisäpolitiikasta, ulkopolitiikka hallinnassa. Niinistö arvioitakoon myöhemmin, mutta hyvältä näyttää.
Suorasukaista tekstiä latelee Turtola presidenteistä sen kummemmin kuitenkaan mustamaalaamatta. Hyvin pysyy lukija mukana juonessa ja kyydissä ja pääsee selvyyteen, kuinka kansakunnan kaapin päällä on asioita fundeerattu ja päätetty. Kuka kenenkin päällepäsmärinä tai talutettuna on ollut.
Selviävät Kekkosen sumppukalastukset ja Mannerheimin pakoilulusmuilut Mikkeli-Helsinki-Mikkeli -salonkivaunussaan kuin myös Kallion ja Mannerheimin kuoleman mystifiointi, Paasikiven kumma pyrkimys ja haave presidentiksi vuonna 1956 korkeassa 86 vuoden iässä, puoli vuotta ennen kuolemaansa.
Ahtisaarella olisi ollut halu jatkaa, mutta Halosella ja puolueella oli hinku toisenlaiseen ratkaisuun. Kekkosella oli jatkuva halu jatkaa ja sehän onnistui, koska kumartelijoita ja lekeijoja riitti. Koivisto ei halunnut, vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuus kolmanteenkin kauteen, sillä kahden kauden rajoitus ei koskenut vielä häntä.
Kaikenlaista mielenkiintoista detaljitietoa, yhteenvedon ohella, jakelee Martti Turtola (s. 1947) meille sisäpiirin ulkopuolisille; osa on mielipidettä, arvottamista ja päättelyä, osa kovaa faktaa, jota historiantutkijalle on kertynyt pitkän uran aikana ja jota tietoa hän on julkaissut monen monessa kirjassa. Kaksi presidenttiäkin on saanut oman elämäkerran: Risto Ryti. Isänmaan puolesta, Otava 1994, sekä Mannerheim, Tammi 2016.
Napakkaa, turhia hymistelemätöntä tekstiä kaikista Suomen tasavallan presidenteistä, välillä vallan pressatasolla. Uskaliasta, pidättelemätöntä vinoiluakin, kuten Mannerheimin loistokkaista hautajaisista 4.2.1951:
”Ehkä näiden omien hautajaisseremonioiden näkeminen olisi voinut hieman lohduttaa soturin ja valtiomiehen katkeroitunutta mieltä.”