En noin yleensä ottaen välitä runoista, mutta Tomi Sonsterin Luonnos seikkailuksi -kokoelmalle piti antaa tilaisuus sen yliluonnollisen aihepiirin vuoksi. Runojen maailma on surrealistista fantasiaa, täynnä kauhuja ja kataluuksia.
Runot eivät muodosta yhtenäistä tarinaa, mutta ne ovat välähdyksiä samasta maailmasta. Kokoelman sivuilla seikkailevat tulkitsijat, raadonsyöjät ja nekrofiilit, toisaalta myös isät ja lapset.
Pian näemmä allamme kuinka
kuolleet juoksevat pakoon
raadonsyöjää.
Sillä nekrofiili on pannut
elämän siemeniä niiden sisään.
Sonster ei kaihda groteskeja, rumia kuvia, toisaalta absurdeja, pähkähulluja yhdistelmiä. ”Heillä on luettelo hiuksistani, / meillä on aivasteleva komposti.”
Hämmentävää tavaraa, nämä, mutta myös huvittavaa ja mieleenjäävää. Runot herättelevät kuvia, jotka jäävät päähän. Kuvaston räväkkyys tekee Luonnoksesta toisaalta helposti lähestyttävän, jos ei pahastu kokoelman hahmotteleman kaupungin kuvottavuudesta.
Erikoinen runokokoelma, mutta pidin siitä.