Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Satu Taskiseen tutustuin alun perin vuonna 2017 ilmestyneen Lapset-romaanin myötä. Sen tajunnanvirtainen yhden päivän kuvaus sai tutustumaan Taskisen muihin teoksiin, joita luin taaksepäin: ensin hautajaisiin kokoontuneen perheen kuvauksen Katedraalin ja sitten esikoisteoksen Täydellinen paisti. Kaikista näistä jonkinlaisen trilogian muodostavista romaaneista olen pitänyt.
Niinpä Taskisen uusi romaani Luomistyö herätti oitis mielenkiintoni. Kirjastosta käsiini tuli kaunis keltakantinen teos. Miika Immosen suunnittelema kansi on viehättävä. Vaikka Luomistyö ei edellisten kirjojen muodostamaan trilogiaan kuulukaan, se ei aiheiltaan ole niistä kovin kaukana.
Pääosassa on Veera, suomalaisnainen, joka asuu miehensä Peterin kanssa jossain ulkomailla. Paikkaa ei taideta mainita, mutta jos arvaan Wien, tuskin olen pahasti hakoteillä. Peter ja Veera ovat viettäneet iltaa ystäväpariskunnan kanssa argentiinalaisen tangon merkeissä, parit ovat tanssikurssilla ja järjestävät keskenään lisäharjoituksia. Kesken illanvieton tapahtui jotain, jonka seurauksena Veera lähti kellariin, jonne hän jäi lukkojen taakse.
Yläkerrassa elämä jatkuu. Kai siellä joku kohta huomaa, että joku puuttuu? Eihän ihminen voi vain kadota.
Alakerrassa – kellari on vähän harhaanjohtava nimitys useamman huoneen kokonaisuudelle, jossa on vierashuone ja ruokakomero, muun muassa – Veera pyörittelee mielessään kaikenlaista. Esimerkiksi varhaisesta lapsuudesta asti mukana seurannutta tarinaa Filosofessa-nimisestä henkilöstä, jonkinlainen unelmatarina ihanteellisesta minästä.
Taskisen aikaisemmat romaanit ovat olleet vimmaista tajunnanvirtaa ja venyttäneet romaanin rakenteita eri tavoin. Niissä on kuitenkin ollut selkeästi seurattava tarina ja jonkinlainen juoni. Se puoli jää Luomistyöstä puuttumaan. Veera on kellarissa. Entä sitten? Tässä kirjassa tapahtuu kovin vähän, ja lopulta rakenne ikäänkuin vain varisee palasiksi lukijan käsissä. Miksei niinkin voi tehdä, mutta itse jäin kaipaamaan enemmän rakennetta. Veeran hylkääminen tyystin kirjan loppupuolella jätti olon, että asiat jäivät kesken.
Luomistyössä on puolensa. Siinä on kiehtovia yksityiskohtia, ajatuksia herättävää puhetta tarinoista ja miksei sitä luomistyönkin pohdiskelua. Romaanina se on kuitenkin kovin hajanainen ja lopulta jättää mieleen kangastelemaan pienen pettymyksen tunteen. Olisin kaivannut hieman lisää selkeyttä ja johdonmukaisuutta, jonkinlaisen selkeämmän lopun Veeran tarinalle, jotain muuta. Nyt Luomistyö oli ihan mielenkiintoista pohdiskelua, mutta romaanina Taskisen aikaisempia teoksia selvästi vähemmän kiinnostava.
