”Sukuni kertomus on kertomus eroista. Siinä erotetaan toisistaan ne, jotka olivat kerran toisilleen kaikki kaikessa, tai uskoivat olevansa. Lapset erotetaan vanhemmistaan: heidät lähetetään Ruotsiin, maalle sukulaisten luo, kesävieraiksi kieltä oppimaan, leireille. Aikuiset jättävät toisensa tieten tahtoen.”
Sofia Torvalds kertoo kirjassaan, miten hän tapasi neiti K:n vieraillessaan vanhusten hoitokodissa. Pian käy ilmi, että neiti K on Sofian kaukainen sukulainen eri sukuhaarasta: hän on tämän esiäiti Fannyn ensimmäisen avioliiton jälkeläinen, liiton josta Fanny lähti todellisen rakkautensa perään, kun taas Sofia edustaa näitä rakkausavioliiton jälkeläisiä. Fannyn rohkeasta valinnasta on jo reilusti toistasataa vuotta aikaa, mutta neiti K:n katkeruus ei ole sammunut. Tämä saa Sofian miettimään sukupolvelta toiselle periytyviä tunteita ja salaisuuksia. Katkeavatko nämä ketjut koskaan?
Luoksein jää pohtii siis naiseutta, rakkautta ja äitiyttä, kaikki paljon käsiteltyjä aiheita, mutta Torvalds osaa kertoa niistä raikkaasti, kauniisti ja rehellisesti itseään säästämättä. Hän laskee olevansa sukupolvien ketjussa jo viides, joka on eronnut puolisostaan. Ja vaikka häntä kauhistuttaakin, miten jotkut esiäideistä ovat jättäneet lapsensa, hän tajuaa itsekin, miten äitiyttä on välillä vaikea kestää: ”Lasken minuutteja siihen hetkeen, kun lapset nukahtavat.”
Käydessään läpi sukunsa naisten valintoja Sofia tajuaa, että tunteet periytyvät siinä kuin sairaudetkin. Hän tuntee kehossaan esiäiti Fannyn keuhkotaudin pelon, kun hän kärsii kuunnellessaan lapsensa öistä yskintää. Mutta yhtä lailla hän tuntee rakkauden valtavan voiman, vaikka äitiydessä on aina jotain uhkarohkeaa ja väistämättömän pelottavaa. ”Kun rakastamme aikuisia, harkitsemme hiukkasen. Kun rakastamme lapsia, uskomme kaiken sujuvan hyvin omalla painollaan.”
Luoksein jää on kaunis ja mieleenpainuva kirja. Sen rakenne on epäkronologinen mutta kuitenkin selkeä. Tarinan ”kuolleet äidit” puhuvat tuon tuostakin Sofialle, he ilmestyvät mitä erilaisimpiin paikkoihin kuten antiikin draamojen kuoro. Kirjan takakannen suosituksessa ja yleisen kirjaston luokituksessa Luoksein jää on määritelty tietokirjallisuudeksi ja muistelmiksi, mitä jäin vähän miettimään; etuliepeen mainostekstissä sitä pidettiin ”kaunokirjallisuutta hipovana”. Minusta se oli kaunokirjallisuutta nimenomaan kirjallisilta ansioiltaan täysin riippumatta siitä, ovatko tapahtumat ja henkilöt mielikuvituksen vai todellisuuden tuotteita. Kaunis pieni kirja, lyhyt mutta paljon ajatuksia herättävä.