Hanna van der Steen: Lumous

Lumous

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lasten fantasiakirja Lumous on Tähtisilmät-trilogian päätösosa.

Tähtilinnan valtakuntaan saapuu pilviveikkonen Matador Mustakuu. Hänellä on kyky lumota kenet haluaa. Hän ei pidä valtakunnassa asuvista olennoista, vaan pitää niitä epämiellyttävinä ja haluaa päästä eroon melkein kaikista muista ihmisiä lukuun ottamatta. Tämän estäminen ei ole helppoa.

Kirjasarjan kaikki osat ovat olleet melko erilaisia ja tämäkin poikkeaa edellisistä tyyliltään. Kun Ennustus oli tyttömäistä fantasiaa ja Kirous synkempää ja seikkailullisempaa, niin Lumous on tyylillisesti jotakin niiden väliltä. Tärkeänä teemana kirjassa ovat erilaisuus ja suvaitsevaisuus sekä niiden hyväksyminen.

Vähän jäi harmittamaan, että sarja loppui tähän, eikä enää jatku. Toisaalta Hanna van der Steen ei taida olla lopettamassa kirjailijan uraansa vielä, joten odottelen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...