Kirjan lähtötilanne tulee selville heti avausrivillä. 19-vuotiaalla Lilyllä on pakkomielteenä katsella vastapäisen talon taiteilijaa ikkunasta ja lopulta esiintyä hänelle. Alussa pääosissa ovat ihmissuhteet, mutta pikkuhiljaa tarina laajenee ja saa trillerimäisiä piirteitä. Tuntuu, että melkein jokaisella on omat pakkomielteensä.
Lumouksen suurin vahvuus on mielestäni erilaiset, hauskasti ja värikkäästi kuvatut henkilöhahmot. Kahvilan henkilö- ja asiakaskunnan lisäksi outo Martin sekä Lilyn naapuri Mabel nousevat suureen rooliin. Sananmukaisestikin rooliin, sillä tapahtumien rinnalla kulkee paikallisen näytelmäkerhon harjoitukset aina loppuun saakka.
Teos kuvaa paljon Lilyn suhdetta muihin, mutta loppujen lopuksi suurimmat muutokset tuntuvat tapahtuvan hänessä itsessään. Lilyn ja Mabelin ikäero on suuri, mutta välillä heidän ikänsä kuin sekoittuvat. Kuin väreinä taulussa.
Kirja liikkuu aika monenlaisessa genressä, paljastaa salaisuuksia, mutta jättää niitä myös paljon lukijan mietittäväksi. Hustvedtin kirjoitustyyli puree.