Toni Edelmannin elämäkertateos on nopea luettava, mutta helpolla se ei lukijaa päästä.
Mennään lapsuuteen, aloitetaan sieltä ja siellä onkin tapahtunut paljon, osaa ei edes muista, osan muistaa ja osa tulee mieleen myöhemmin. Edelmannin lapsuus oli rankkaa ja kamalaa siitä teki, kun opettaja käytti häntä, koulupoikaa hyväkseen. Se oli kuin musta möykky koko ajan miehen elämässä. Se tuntui helpottavan vasta aikuisena, kun pääsi sanomaan samaiselle opettajalle, millaisen helvetin oli aiheuttanut.
Edelmann käy läpi välillä niin maanisia ja kaoottisia vaiheita, että niiden lukeminen oli jo koetus, samoin kun kaikki unet oli kerrottu. Taiteellisuus on välillä sellaisissa mitoissa, että tavallinen lukija ei meinaa ymmärtää mitään. Ei myöskään Edelmanin ensimmäinen vaimo.
Edelmann reissaa paljon eikä osaa asettua aloilleen. Tekee paljon töitä, teatterin ja musiikin parissa ja myös sen taiteellisen vapaa-ajan parissa.
Kauniita tarinoita ovat Edelmannin avioliitot, joista toinen elää edelleen.
Sanoisin, että tämä on eräänlainen selviytymistarina.