Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Keski-ikäinen oikeustieteen professori alkaa muistella nuoruuden rakastettuaan Sigridiä nähdessään tästä uutisen sanomalehdessä. Heidän erottuaan Sigridistä tuli terroristi ja murhaaja. Nyt hän on vihdoin vapautunut 26 vuoden vankilatuomion jälkeen. Lopulta mies jopa Kööpenhaminan työmatkallaan poikkeaa junareissulle vanhaan opiskelukaupunkiinsa Heidelbergiin ja Sigridin kotikaupunkiin toivoen tapaavansa naisen.
Tarina on miehen assosiaatiovirtaa, joka polveilee nykyisyydestä menneisyyteen ja ihmissuhteesta toiseen. Mukana on syyllisyyttä Sigridin kohtalosta sekä kiinnostava rinnastus Sigridin ja masentuneen tyttären välillä. Tunnelma kirjassa on nimensä mukaan mustavalkoinen. Talvisessa kylmyydessä ja pimeydessä ullakolta kaivetaan pölyisiä lehtileikkeitä, eksytään muistoihin ja tarvotaan lumihangessa töihin seuraten säätilan muutoksia.
Kirjassa on kauniita, mieleenpainuvia kohtia, mutta myös kliseisiä pätkiä, jotka tuntuvat latteilta. Haahtelalla on kiistämättä kiehtova, runollinen tunnelmakuvauksen tyyli, joka toteutuu myös tässä teoksessa. Kuitenkin olin jotenkin pettynyt tähän kirjaan luettuani aikaisemmin Haahtelan tuotannossa esikoisteoksen jälkeen ilmestyneen romaanin Naiset katsovat vastavaloon vuodelta 2000. Siinä, missä edellinen lukukokemus oli pelkistetyn herkkä, Lumipäiväkirja on rönsyilevän runsas ja poukkoileva.
Kumpi on tyylinä kiehtovampi, lienee makuasia josta on turha kiistellä. Minut Haahtelan toinen kirja vangitsi uutuutta paljon tiukemmin. Henkilökuvaa molemmissa kuitenkin rakennetaan samalla tavalla hitaasti, pienen pienistä palasista.