Kit Karismaan päästiin tustumaan jo ensimmäisessä Ari Wahlstenin dekkarissa Kuka pelkää mustaa miestä. Nyt on vuorossa toinen, Lumimies, joka jatkaa tuttua pettämätöntä, kovaksikeitettyä ja silti riittävällä huumorilla maustettua rikosdekkarisarjaa.
Kit Karisma on tummaihoinen yksityisetsivä, joka vaikuttaa Helsingissä. Hän on syntynyt Miamissa, josta hänen isänsä on. Äiti on suomalainen, mutta heistä ei sen enempää.
Karismalla on toimisto Helsingin Vallillassa ja siitä alka tarina, kun sinne eräänä päivänä saapuu brunette, joka tarvitsee apua. Naisen aikuinen poika, Hannes, on kadonnut. Nainen paljastuu poliisiksi, mutta koska poika on kadonnut hieman hämärissä olosuhteissa, hän tarvitsee yksityisetsivän palveluksia.
Karisma tarttuu toimeen ja törmää useaan varsin mielenkiintoiseen persoonaan. Hän joutuu menemään Amora-klubille, jossa on vastassa heti jokseenkin epämiellyttäviä henkilöitä, mutta myös naiskauneutta, jolle Kit Karisma on erittäin perso. Poliisien kanssa tulee väistämättä nokkapokkaa, muttei kaikkien. Persoonia heissäkin.
Lumimies on sellainen dekkari, ettei sen kanssa väsytä. Vauhtia ja nimenomaan vaarallisia tilanteita piisaa niin kiitettävissä määrin, että ei meinaa uskaltaa lukea. Niin ja kyllä – pyssyt paukkuu ja ruumiita tulee. Vaikka välillä tuntuu, että Karisma on todella kiipelissä, niin hän selviää aina. Nokkelaa huumoria ja aina se tunne, että olisi askeleen edellä, sillä hän vaan selviää – aina!
Koko ajan on jännite päällä, löytyykö Hannes ja kenen syliin Kit Karisma lankeaa. Kaikkien uskomattomien tapahtumien jälkeen alkaa vyyhti selvitä ja millä lailla, se on yllättävää! Jos tykkäsinkin hirmuisesti tekstistä, sen jouhevuudesta, koska niin ollen sitä on helppo lukea, niin kyllä se on vaan hienoa, kun kirja loppuu niin, ettei sitä osaa aavistaa.
Ari Wahlsten ja Kit Karisma! Tätä lisää!!!! Olen luvannut, että minut saa haukkua, jos ei näistä tykkää!