Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lumikuningatar on kaunis kirja, kaunis sisältä ja ulkoa. Sen kuvaus on utuista mutta herkkää ja hyvin aistivoimaista – New Yorkin tuoksut, eri miljöiden värit ja ohikulkevien henkilöiden ulkonäkö on kuvattu erittäin taitavasti.
Kirjan ulkonaisesti melko vähäiset tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun yksi päähenkilöistä, taas kerran miessuhteissaan jätetyksi tullut Barrett Meeks näkee talvisella taivaalla oudon valoilmiön. Onko se tähdenlento? Vai revontulet? Vai Jumalan sormen kosketus? Barrett ei ole uskonnollinen, mutta etsii toistuvasti vastausta myös katolisesta kirkonpenkistä ja kertoo kokemuksestaan läheisille ystävilleen, jotka eivät oikein ymmärrä hänen kokemustaan, vaan uskovat sitä huumepöllyisen mielen tuotteeksi.
Barrett asuu yhdessä veljensä Tylerin ja tämän vaimon Bethin kanssa. Ainakin minulle tämän kirjan elävin hahmo oli juuri Tyler, joka on keskinkertainen baaritrubaduuri. Tyler yrittää epätoivoisesti luoda musiikkia, joka jäisi elämään, eikä hän osaa luoda sitä muuten kuin kokaiinia ja myöhemmin myös heroiinia nuuskaten. Syöpäsairaan Bethin persoona ja taudin vaiheet on kuvattu harvoin vedoin mutta jotenkin sydämeenkäyvästi; jostain syystä minulle tuli itsepintaisesti mieleen Pikku naisia kirjan Beth, kuulas ja lempeä hahmo sairaudessaan, mutta tämä lienee vain oman mielikuvitukseni tuotetta. Vai olisiko Cunningham Alcottinsa lukenut?
Toimintaa ja juonellisuutta kaipaavalle lukijalle tämä kirja ei varmaankaan kovin paljon puhu, mutta tunnelmoivalle sitäkin enemmän. Cunningham on mestari kuvatessaan pienten ja arkistenkin ulkoisten tapahtumien ja aistimusten kautta henkilöidensä mielenliikkeitä. Kun Bethin sairaus on hetkellisessä remissiossa, hän ajattelee:
”On erikoista olla elossa. Olla jälleen joku joka kävelee läpi vastaan tuiskuavan lumipölyn, ohittaa viinakaupan ikkunan johon on järjestetty joukko pienten tuikkivien valojen ympäröimiä pulloja; näkee kuvajaisensa vilahtavan lasissa; kykenee jälleen nauttimaan arkisista iloista, katua vasten kopisevista saappaista ja takintaskuihin työnnetyistä käsistä; tuntee että oikeanpuoleisessa taskussa ilmeisesti on vanha Tic Tac pastilli, hypistelee sitä, astelee pitkin katua.”
Elämää ja ihmissuhteita koskevien pohdintojen lisäksi kirja tarttuu myös 2000-luvun puolivälin tapahtumiin, kun etenkin Tyler pelkää George W. Bushin uudelleenvalintaa presidentiksi, mikä sitten tunnetusti tapahtuukin; Tylerin mietteissä Bush ja Sarah Palin ovat luihuja ja samalla peräti yksinkertaisia.
Aivan niin paljon tämä kirja ei ehkä minuakaan puhutellut kuin Cunninghamin aiemmin suomeksi julkaistu mestarillinen Illan tullen, mutta hyvin mieleenjäävä ja viehättävä lukekokemus Lumikuningatar silti oli.
