Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lumi on Seita Vuorelan (1971–2015) viimeiseksi jäänyt romaani. Tulenkantaja-palkinnolla palkittu Vuorela on kirjoittanut aiemmin kirjat Viima (2006), Usva (2009) sekä Karikko (2012).
Äkillisesti menehtynyt Vuorela ei ehtinyt kirjoittaa Lumi-romaania loppuun. Kunnian saattaa tarina loppuun sai Vuorelan ystävä Vilja-Tuulia Huotarinen.
Tietyllä tapaa ajankohtainen Lumi on mielenkiintoista luettavaa. Pääsin tarinaan kiinni vasta kirjan puolivälissä. Sitä ennen ajatukset harhailivat, enkä tiennyt mistä saisin kiinni. Lopulta pääsin kuitenkin juoneen mukaan ja vaikka loppu jättikin kysymysmerkkejä ilmaan, kirja oli silti ihan hyvä. Maahanmuuttajat puhuttavat tällä hetkellä niin mediassa kuin ruokapöydässäkin, joten tällainen näkökulma on ihan tervetullutta.
Kirjan päähenkilöt ovat kaikki maahanmuuttajia lukuunottamatta Nooraa, Siamakin ex-tyttöystävää. Siamak luokittelee itsensä suomalaiseksi eli pohjoisen asukkaaksi. Siamak rakastaa jääkiekkoa ja haluaa unohtaa kaikki entisen kotimaansa ongelmat. Murrosiän kourissa painiva Siamak on kuvailtu juuri tuon ikäluokan tyypilliseksi teinikapinalliseksi, kotiintuloajat eivät kiinnosta ja keskustelukin käydään murahtelutasolla.
”Nyt mun muuriini on kuitenkin ilmestynyt halkeama, joka kasvaa, leviää, siitä tunkee muistoja sisään, niitä ryömii kuin varkaita taloon, jonka seinässä on reikä, ne ovat kuokkavieraita, jotka sotkevat huoneet ja jättävät sormenjäljensä ovenkarmeihin.”
Siamakin perheen elämä muuttuu täysin kun kotimaasta Iranista lähetetään turvaan paperiton Atisha. Siamak tietää että tytöllä ja hänellä on jokin yhteys, mutta koska Siamak koittaa mahdollisimman paljon välttää kotimaahansa liittyviä asioita, häntä eivät Atishan asiat alkuun kiinnosta ollenkaan. Paperiton Atisha kotiutuu pohjoisen kylmyyteen yllätävänkin nopeasti. Kotibileissä tapahtuva ikävä tapahtuma saa kaikki asiat kääntymään päälaelleen ja tarina saa vähän kipinää. Väliin kerrottu satu lumikuningattaresta ei auennut itselleni vasta kuin kirjan lopussa. Mutta ehkä Vuorela ja Huotarinen olivat tarkoittaneetkin pitää tarinaa hieman salaperäisenä. Loppu jäi hieman auki mutta lukukokemusta se ei häirinnyt.
”Kun tulee seuraava kevät, sinua ei enää ole. On jotain muuta.”
Tarina on tietyllä tavalla erittäin satumainen mutta toisaalta todentuntuinen. Harmittavaa on tietysti, ettei Vuorelan loistavaa tarinankerrontaa enää voi lukea uusien kirjojen muodossa. Tietynlaisen leiman kirjailijan kuolema tähänkin tarinaan ja kirjan kansiin on jättänyt, enkä voinut lukiessa olla ajattelematta tapahtunutta, vaikka se ei tarinaan mitenkään liitykään.