Peter Høeg: Lumen taju

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Grönlantilaisilla on vertaansa vailla oleva ymmärrys lumesta ja jäästä. Niin on myös Smilla Jaspersenilla, grönlantilaisen äidin ja tanskalaisen isän lapsella, joka on varttunut ulkopuolisena Tanskassa. Ei siis ihme, että kun Smillalle tärkeä lapsi kuolee tapaturmaisesti oudoissa lumisissa olosuhteissa, Smilla herää epäilemään tapahtumien todellista laitaa.

Siitä aukeaa jännittävä rikostarina, todellinen salaliitto, jonka taustalla on odottamattoman suuria käänteitä. Samalla Peter Høeg käsittelee mielenkiintoisella tavalla grönlantilaisten asemaa Tanskassa ja Grönlannissa.

Lumen taju on kauniisti kirjoitettu teos, joka pitää mukanaan loppuun asti. Itselläni kirjan loppu oli ehkä hienoinen pettymys. Kirjan alkuosan erinomaisuus ei kantanut aivan loppuun asti. Silti, Lumen taju on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...