Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Korento herätti mielenkiintoa tutustua Anne-Maija Aallon tuotantoon laajemmin. Palkittu Mistä valo pääsee sisään on vielä kirjan joululahjaksi saaneen nuoren luettavana, joten sitä odotellessa nappasin kirjastosta pienoisromaanin Lumen hiljaisuus.
Keho ei ollut turvapaikka. Se oli arvaamaton ja epämukava ja se kantoi sisällään selittämättömiä asioita.
Voisin kuvitella, että kirja on saanut lähtökohtansa kuvista Japanin todella lumisista talvista. Sellaisesta lumieristyksestä se nimittäin kertoo. Kirjan päähenkilö Atsuko on nuori nainen, joka on päättänyt jättää entisen elämänsä taakseen. Kotiseudulla Nagoyassa asuvat vain isä ja äiti, joista Atsuko on vieraantunut. Veli on kadonnut elämästä jo aikaisemmin. Niinpä kun työpaikalla kysellään, kuka olisi valmis siirtymään pohjoiseen yhtiön Sendain toimipisteeseen, Atsuko on vapaaehtoinen.
Atsuko haluaa tehdä matkan hitaammilla junilla, jotka kulkevat kaiken maailman pikkukylien kautta ja niinhän siinä sitten käy, että juna joutuu pysähtymään pieneen vuoristokylään, koska radat ovat täynnä lunta, eikä eteenpäin pääse. Luvassa on ainakin muutama päivä odottelua pikkukylässä lumen keskellä.
Vuorella Atsuko joutuu kohtaamaan menneisyytensä, jonka hän on unohtanut, mutta jonka hänen ihonsa ja kehonsa vielä muistaa. Muistot lapsuuden kesän tapahtumista alkavat pikkuhiljaa kelautua auki. Atsuko ymmärtää vihdoin miksi ja minne veli katosi ja lopulta Atsukon täytyy tehdä sovinto itsensä ja menneisyytensä kanssa.
Lumen hiljaisuus on vähäeleinen, tyylikkäästi kerrottu tarina. Sen puitteissa on ripaus taianomaisuutta, jonka alla on lopulta karmivia salaisuuksia. Aalto mielletään kai enimmäkseen nuortenkirjailijaksi; tämä on kuitenkin minusta enemmän aikuisten tai ainakin nuorten aikuisten kirja. Kirjan kansikuva on Anne-Maija Aallon siskon Amanda Aallon käsialaa, elegantti vesiväriteos sopii kirjan tunnelmaan erinomaisesti.
