Liisa Näsi: Lukko sulaa : Työnohjausta kirjailijaidentiteettiään etsivälle 

Lukko sulaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Liisa Näsi on Helsingissä asuva kirjailija, jolta on aiemmin ilmestynyt dekkari, novellikokoelma ja novelleja useissa antologioissa. Hän toimii myös freelancerkustannustoimittajana, ateljeekriitikkona ja työnohjaajien kouluttajana. Työnohjaustansa vuoksi hän on juuri oikea henkilö kirjoittamaan oppaan, jonka alaotsikkona on Työnohjausta kirjailijanidentiteettiään etsiville.

Opas on todellinen runsaudensarvi kaikista niistä asioista, joita päämäärätietoisesti kirjoittava ihminen luomistyön eri vaiheissa kohtaa. Teoksen aiheet käsittelevät niin pieniä kuin suuriakin asioita kirjoittamisprosessin eri vaiheissa. Aiheina ovat miten ihmisestä kasvaa kirjailija, miten tekstiä editoidaan, milloin teksti kannattaa lähettää kustantajalle ja minkälainen on kustannusprosessi. Eikä kirjoittamiseen ja omaan tekstiin liittyviä tunteita unohdeta: kirjassa käsitellään häpeää, kateutta, kirjoitustyön aloittamisen vaikeutta ja perfektionismia.

Tekstit ovat lyhyitä ja informatiivisia, täynnä omakohtaisia käytännön kokemuksia, tunteita ja ajatuksia huumorilla höystettynä. Käsiteltäviin aiheisiin ei niiden runsauden vuoksi sukelleta kovinkaan syvälle, mutta kirjan lukemalla saa monipuolisen käsityksen kirjoittamiseen liittyvistä sisäisistä ja ulkoisista asioista. Mielenkiintoinen lisä ovat kirjan lopun lyhyet esseet, joissa kymmenen kirjailijaa vastaa kysymykseen ”Miksi minä kirjoitan?”.

Kirjan ytimenä on kirjailijan identiteetin kehittyminen ja vahvistaminen, jota kaikki kirjan luvut lähestyvät vähän eri suunnista. Identiteetin rakentamiseen löytyy myös selkeitä suuntaviivoja.

Tärkeintä kirjoittajana kehittymiselle on se, että ei lopeta kirjoittamista, vaikka tekstin tuottaminen ei sujuisi ja kaikki mitä saa kirjoitettua tuntuisi kurjalta kuralta. Ammattimaiseksi asenne kehittyy, kun kirjoittaja voittaa aina niin houkuttelevan vitkuttelun ja jatkaa työskentelyään, vaikka inspiraatiota ei juuri olisikaan.

Kirjan sanoma on kauttaaltaan rohkaiseva. Kirjailijaidentiteettiä ei ole koskaan liian myöhäistä hankkia, kuten Näsi teoksensa alkupuheessa toteaa.

Laila

Luen kaikenlaista kirjallisuutta rikastaakseni maailmankuvaani ja lisätäkseni ymmärrystä maailmasta. Samasta syystä harrastan myös kirjoittamista, joka avaa minulle uusia mahdollisuuksia todellisuuden ja oman itseni ymmärtämiseen. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 335 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...