Salla Simukka: Lukitut

Lukitut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pitkän linjan nuortenkirjailija Salla Simukka on laadun tae. Simukan kirjalta on lupa odottaa vetävää tarinaa, eikä Lukitut ole poikkeus. Tämän tarinan juuret ovat Philip K. Dickissä, joskin Steven Spielbergin kautta. Lukitut kertoo joukosta nuoria, jotka yhtäkkiä suljetaan syyttöminä vankilaan – koska heidän ennakoidaan tekevän tulevaisuudessa rikoksia. Vankilassa on tunnustus­huone ja mikäli siellä osoittaa katumusta ja tunnustaa rikoksen, jonka tulee tekemään, pääsee vapaaksi. Muuten on luvassa pitkä tuomio.

Tämä rikosten ennustamisen kuvio on tuttu Minority Reportista, joka varmasti tunnetaan paremmin Spielbergin leffana kuin Dickin novellina. Salla Simukka kuittaa tarinansa velan edeltäjälleen laittamalla vankilanuoret katsomaan elokuvaa. Asetelma on joka tapauksessa erilainen, yhteistä on vain rikosten ennakointi etukäteen.

Tarina lataa heti alkuun panoksia, ensimmäinen luku on otsikoitu ”Kaksi­kymmentä­neljä tuntia ennen kuolemaa” ja lupaa lopuksi, että yksi kirjan pää­henkilöistä on vuorokauden kuluttua kuollut. Siitä hypätään puoli vuotta taaksepäin, kun nuoret joutuvat vankilaan, vankilaelämän säännöt tulevat tutuiksi, nuoret alkavat ryhmäytyä ja rakentaa ihmissuhteita suljetuissa oloissa.

Nykyaikaisen nuortenkirjan tapaan joukko on värikäs ja monipuolinen. Tumma­ihoinen runopoika Kaspian kipuilee vanhempiensa odotusten ja ympäristön ennakkoluulojen kanssa, Kiinasta adoptoitu Meea haluaisi lähinnä sulautua joukkoon, homopari Oliverin ja Johanneksen väliset erot ja ristiriidat korostuvat vankeusoloissa ja muunsukupuolinen Vega analysoi ja tarkkailee tilannetta kylmän viileästi. Nykyajasta kertoo myös seksuaali-identiteettien kirjo: on heteroa, homoa, panseksuaalia, demiseksuaalia ja varovaista vihjailua polyamorian suuntaan.

Lukitut on vetävä scifi-juttu, joka etenee taidokkaasti kohti loppuratkaisuaan. Tarina pomppii ajassa hieman eteen ja taakse, mutta on siitä ja useista kertojistaan huolimatta varsin helppolukuinen. Vankilaympäristö ja mitä se ihmisille tekee on mielenkiintoinen, etenkin siinä vaiheessa, kun osa nuorista saa ylennyksen vartijan tehtäviin. Pääpaino on ihmissuhteilla ja toisaalta vallankäytön ja vapaudenmenetyksen pohdiskelulla, mikään erityisen synkkä dystopiatrilleri Lukitut ei ole. Loppuratkaisu ehkä vähän lässähti, tai ainakin pidin vankilan tapahtumista enemmän kuin kirjan lopetuksesta, kokonaisvaikutelma oli kuitenkin myönteinen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...