Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Marcel Proustin (1871–1922) Sur la lecture ilmestyy suomeksi parahiksi nyt, kun Suomessakin puhutaan lukutaidon kriisistä. Lukemisen tärkeyttä korostavana Lukija antaa ajankohtaisen lisän tähän kriisikeskusteluun. Suomalaisten lukutaitohan on keskimäärin hyvä, mutta lukeminen on vähentynyt ja erityisesti nuorten lukutaito on 2000-luvulla selvästi heikentynyt. Keskustelua tarvitaan, jotta lukutaito ja kiinnostus lukemiseen eivät edelleen liukuisi alamäkeen. Lukijaa siis tarvitaan!
Proustin esseen lisäksi teoksessa on suomentajan Sampsa Laurisen essee Proust Ruskinin poluilla. Lukijassa luulin saavani 132 sivua Proustia, siis varsin leppoisan sivumäärän Proustin aloittamiseen. Sainkin kirjan, jossa Proustia on vain 63 sivua ja loput sivut Laurista. Yllätys osoittautui myönteiseksi, Sampsa Laurisen essee on erinomainen, varsinkin Proustia ensi kertaa lukevalle.
Proust kirjoitti esseensä esipuheeksi ranskaksi kääntämäänsä John Ruskinin kirjaan Sesame and Lilies. Se on Proustin ensimmäinen julkaistu teksti, ja jo siinä on tunnistettavissa hänen omintakeinen kirjoitustyylinsä. Aikalaiskriitikko André Beaunier kirjoitti:
Tämä ei ole vain esipuhe vaan omaperäinen essee, herkullinen, liikuttava, miellyttävä, hillityn melankolinen ja hauska kyynelten lomassa. Muistot sekoittuvat unelmiin ja fantasia todellisuuteen, kuten hyvin herkän filosofin sielussa.
Proust kertoo omista lapsuuden aikaisista lukukokemuksistaan. Hän luki paljon ja uppoutui lukemaan aina kun se oli mahdollista, kaikkina ”jokseenkin kajoamattomina hetkinä”. Kun lukemista keskeyttävään lounaaseen oli vielä ”kaksi suurenmoista tuntia”. Tai kun hän vanhempien käytyä levolle sytytti uudelleen kynttilän jatkaakseen kesken jäänyt kirjaa, siitä huolimatta, että paljastumisesta seuraisi rangaistus.
Lukutaito ja lukeminen on tärkeää kaikille, esseen luettuaan tuskin kukaan sitä epäilee. “Lukeminen on ystävyyttä, mutta vilpittömämpää.” Lukeminen laventaa ajatteluamme, lisää ymmärrystämme maailmaa ja toisia kohtaan, sillä kirjoista voimme päästä muun muassa kuulemaan suurta runoilijaa, esittämään kysymyksen tieteentekijälle, päästä kansanedustajan puheille, nähdä kun ”kuningatar katsahtaa meitä ystävällisesti”. He kaikki odottavat ”lähettyvillämme pitkät päivät – myös kuninkaat ja hallintoedustajat viipyvät kärsivällisesti kalustetuissa odotushuoneissaan eli kirjahyllyillä”.
Proust puhui myös kirjallisuusterapiasta ennen kirjallisuusterapiaa, sillä hän sanoi, että lukemisella on elämässämme tervehdyttävä rooli. Lukeminen voi avata sisimmässämme portin sellaisiin paikkoihin, joita emme muuten osaisi avata.
Lukijan vastuullisuutta Proust korostaa. Kirjat eivät ole hänelle palvonnan kohde, vaan ajattelun välineitä. Kirjat ohjaavat lukijan oman sisäisen totuutensa etsimiseen. Kirjoista voimme lukea toisten saavuttamia oivalluksia, mutta niitä ei sellaisenaan voi siirtää omaksi totuudeksi. Ne on otettava oman ajattelun lähtökohdaksi. Väärinkäytettyinä kirjat muuttuvat ajattelun välineistä ajattelun korvikkeiksi.
Esseessään Proust Ruskinin poluilla Sampsa Laurinen avaa Proustin tyylin tunnuspiirteitä, miten tyyli on syntynyt ja millaisia vaikutteita Ruskinilla oli Proustiin. Vaikutteita Laurinen on kuvannut hyvin seikkaperäisesti, nostan muutaman. Proust ihaili Ruskin kykyä kuvailla aiheitaan niin että tekstit antoivat niille ikään kuin uuden elämän, tekivät kuolleesta esineestä elävän. Hän ihaili Ruskin taitoa punoa aistikieliset, yksityiskohtaiset ja runsaat kuvaukset virkkeisiin, jotka ovat kaunokirjallisuuden perusyksikköjä. Tarinoita voidaan kertoa muillakin välineillä, ei virkkeitä. Ja kun Rusk sisällytti samaan virkkeeseen havainnot ja vaikutelmat niin kuin ne esiintyvät yhdessä luonnossa itsessään, virke saattoi käsittää 619 sanaa ja 80 välimerkkiä. Lukijassa sama tyyli näkyy, on pitkiä virkkeitä, jotkut yli puolen sivun mittaisia.
Proustin virkkeillä on lumonsa, toteaa Sampsa Laurinen.
Vaikka sivulauseet mutkittelisivat useammankin kiilalauseen kautta aiheen tiimoilta moniin suuntiin, lukija nauttii tietäessään, että virkkeen jokainen palapelinpala loksahtaa kyllä paikalleen.
Virkkeiden lisäksi tekstissä on tauot, joita vanhat mestarit osaavat tekstiin taitavasti sijoittaa. Vanhoja mestareita kannattaa jo tämänkin takia lukea.
Eivätkä entisaikojen sielua piirrä vain virkkeet. Virkkeiden sisällä – hyvin vanhoissa kirjoissa, joita aikoinaan resitoitiin – lauseita erottavassa välitilassa pitäytyy vielä nykyäänkin, kuin sinetöidyssä maanalaisessa kammiossa, taukoja täydentävä monisatavuotinen hiljaisuus.
Hyvä on Lukija, ja sen jälkeen Proustia lisää!