Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ruhtinas Feliks Jusupov (1887–1967) – aikanaan Venäjän rikkain mies – jäi historiankirjoihin lähinnä yhden yhden teon ansiosta; hän murhasi Rasputinin. Muistelmissaan Yusupov kertoo sukunsa historian, aristokratian ylellisestä elämästä ennen vallankumousta ja miksi ja miten hän lopulta päätyi murhaamaan Rasputinin.
Sanottakoon ihan heti, että mikäli kaipaa mahdollisimman hyvää ja objektiivista tietokirjaa Rasputinista ja hänen murhastaan, niin tämä ei ole se kirja. Ensinnäkin Rasputiniin päästään vasta aivan kirjan loppupuolella. Mitä tulee kertomuksen luotettavuuteen, niin historioitsijat ovat jo kauan pitäneet Jusupovin kertomusta Rasputinin murhasta todennäköisemmin satuiluna, jolla haluttiin korostaa salamurhaajien oikeamielisyyttä ja Rasputinin pahuutta. Kuuluisa kertomus siitä, miten miltei yliluonnollisia voimia omaava Rasputin ei reagoinut myrkkyyn, eikä edes sydämeen ammuttu luoti tappanut häntä, on todennäköisesti juuri niin värittynyt kertomus, kuin miltä se kuulostaakin.
Jusupovin muistelmissa on myös lukuisia muita kulmia kohottavia seikkoja, jotka kuulostavat enemmänkin makoisilta kalatarinoilta kuin totuudelta, niin vetävä tarinankertoja kuin Jusupov onkin. Muistelmien ansiot ovatkin lopulta aivan muualla kuin mahdollisimman uskollisessa totuudessa pitäytymisessä.
Jusupov kuului aivan ylimpään aristokratiaan ja hänen kuvauksensa antaa mielenkiintoisen näkymän siihen maailmaan, jonka vallankumous lopulta tuhosi. Aikakauden ajattelua tuntuu leimanneen erikoinen sekoitus kevytmielisyyttä, uskonnollisuutta ja esoteerista mystiikkaa. Uskonnolliset profetiat ja ihmeet sekoittuvat spiritismi-istuntoihin ja erikoisiin näkyihin öisellä metsäretkellä, aikakauden mielenmaisema todellakin oli eri maailmasta.
Jusupov itse kuvaa itseään nuoruudessaan karmeaksi kauhukakaraksi, jota hallitsi turhamaisuus ja pinnallisuus, mutta sittemmin hän koki uskonnollisen herätyksen ja heräsi maailman kärsimykselle. Tätäkin ilmoitusta leimaa lukijan puolelta aavistuksenomainen skeptisismi, sillä Jusupov ensin pitkällisesti selittää kaikki hienot suunnitelmansa, miten voisi hyödyntää omaisuuttaan köyhien hyväksi. Kuin pisteenä i:n päälle hän kuitenkin ilmoittaa ilman itseironian häivääkään, että koska hänen äitinsä järkyttyi moisista suunnitelmista, hän ei sitten ikinä kuitenkaan tehnyt yhtään mitään.
Muistelmista piirtyy kuva keppostelijasta, joka on sen verran korkeassa asemassa, että hänen ei tarvitse suhtautua asioihin turhan vakavasti. Ottaen huomioon aikakauden ja Jusupovin korkean yhteiskunnallisen aseman, voisi kuvitella, että mies arastelisi esimerkiksi paljastaa harrastaneensa nuoruudessaan naiseksi pukeutumista. Eipä suinkaan, Jusupovin pokka ei petä missään vaiheessa, ei edes silloin, kun kertoo vieneensä lauman eläimiä hienostohotelliin ja päästäneensä ne huvikseen siellä vapaaksi. ”What a pandemonium!” Jusupov hyväntuulisesti kuittaa kertomuksensa.
Muistelman lukemisen jälkeen ei mieti niinkään Rasputinia vaan Feliks Jusupovia ja mitä mieltä hänestä oikein pitäisi olla. Saamaton itserakas diiva, joka kenties liioitteli omaa rooliaan salamurhassa, vai karsimaattinen maalleen omistautunut sankari? Aika erikoinen, joskin viihdyttävästi kirjoitettu lukukokemus joka tapauksessa!