Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen viime aikoina kovasti intoillut siitä, miten nykyään ilmestyy yhä enemmän nuorille suunnattua hyvää sarjakuvaa. Miila Westinin mainio seikkailukertomus Loputon talvi on viimeisin lisäys tähän kasvavaan joukkoon.
Loputtoman talven tarina alkaa tilanteesta, jossa kesä ei näytä alkavan lainkaan. Kesäkuinen lumisade ei kuitenkaan ole nuoren Eevi-tytön ainoa murhe. Rakas isoisä on kuollut äskettäin ja ukin tavaroiden läpikäyminen mummolassa ottaa koville.
Yllättävä tapaaminen lähimetsässä saa kuitenkin kaiken näyttäytymään uudessa valossa. Käy ilmi, että myytit haltijoista pitävät paikkansa, ja sen lisäksi kesä on viivästynyt koska aivan tietty haltia on kadonnut – eikä hän ole kadonnut ihan minne hyvänsä, vaan itse tuonpuoleiseen, Tuonelaan. Kenties samaan paikkaan minne ukkikin on päätynyt? Pelastusretki on Eeville mahdollisuus nähdä isoisänsä uudelleen, mutta vähänpä hän ymmärtää miten vaarallisesta seikkailusta onkaan oikeasti kyse. Louhen luo ei nimittäin kukaan noin vain marssi.
Muinaissuomalainen mytologia on selvästi aihe joka inspiroi monia sarjakuvantekijöitä. Viime vuosina on julkaistu mm. Oksi, Metsänpeitto, Kivet kannot tähdet kuuta ja jopa uskalias Kalevalan uudelleentulkinta. Vaikka suosittu teema onkin, on ollut hauska huomata miten eri tavalla eri sarjakuvantekijät ovat aihetta käsitelleet ja näin on myös Westinin laita. Loputon talvi eroaa suomalaisista kumppaneistaan seikkailullisella otteellaan. Tarina on suunnattu nuorille lukijoille, joka tässä tapauksessa näkyy positiivisesti siinä, että tarina etenee joutuisasti ja käänteitä riittää. Lähin vertailukohta voisi olla Malin Falchin Pohjantuli-sarja, joka tosin perustuu norjalaiseen mytologiaan.
Vaikka Loputon talvi onkin viihteellinen lukukokemus, oli lukiessa mukava huomata miten paljon Westin on panostanut taustatyöhön. Viittaukset myytteihin eivät jää vain pinnallisiksi heitoiksi, vaan monet juonenkäänteet nojaavat jollain tavalla itämerensuomalaiseen mytologiaan. Mukavana bonuksena sarjakuvan lopusta löytyy liiteosio, jossa avataan näitä tarinassa esiteltyjä teemoja syvemmin. Tämä on varmasti hyvä asia lapsille. Voisin kuvitella, että monelle nuorelle lukijalle tulee yllätyksenä, miten monet juonen yksityiskohdat eivät olekaan puhdasta mielikuvituksen tuotetta, vaan asioita joihin on aikoinaan oikeasti uskottu.
Myös kuvakerronta toimii sarjakuvassa hyvin, eikä esikoissarjakuvalle tyypillisiä kömmahdyksiä ole tällä kertaa nähtävissä. Westinin tyyli näyttää nyökkäävän hieman Japaniin päin, minkä huomaa erityisesti Louhen ulkonäössä, sekä ihastuttavan söpössä Ägräs-haltiassa. Itse en sarjakuvaa lukiessani tajunnut minkälainen otus tämä pinkki pallero tarkalleen ottaen on, mutta lopun liitteestä sitten selvisi, että kyseessähän on nauris. Olisi kiinnostavaa tietää miten muinaiset itämerensuomalaiset itse kuvittelivat tämän juuresten, papujen ja herneiden haltian, oliko se heidänkin mielikuvissaan pikkuinen nauristyyppi? Oli miten oli, en vastusta Westinin ihastuttavaa tulkintaa.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mihin tarina tästä kehittyy. Loputon talvi ei jää tarinana sinänsä kesken, mutta tästä on kuitenkin helppo jatkaa eteenpäin, ja onneksi näin myös tapahtuu, sillä Loputon talvi on ensimmäinen osa Myyttiset-sarjaa. Pakko on nyt tämän sarjakuvan luettuani todeta, että mihin Suomessa ollaan oikein menossa, kun meillä alkaa taas olla tarjolla lapsille suunnattua sarjakuvasarjaa? Tässähän alkaa oikeasti olla aihetta optimismiin!
