Kalle Lähde: Loppuluisu

Loppuluisu on kirja, jota odotin ja kun sain sen, yritin säästää, jemmata pahan päivän varalle. No, sitten ajattelin, että maistan vähän, ihan vaan etusivullisen tai jos vielä sen kappaleen loppuun ja vielä yksi kappale, kun ne ovat niin lyhyitä. Kun välillä sain itseäni niskasta kiinni ja panin sen syrjään, tuli ihan hirveä olo, pakko saada lisää. Kun olin töissä, päällimmäinen ajatus oli kotiin pääseminen, että saa taas osansa sivuista ja niin, pakko tunnustaa, ei sitä oikein osanut muuta ajatellakaan.

Kirja on hyvää jatkoa kirjailijan edelliselle kirjalle Happotesti. Nyt Joonatan on yksin, eronut ja pätäkkää on, millä ryypätä. Päähenkilön ryyppääminen onkin ihan hirveätä. On kuvattu niin tarkkaan se, miten on saatava juoda kaiken aikaa. Oma minä häiriintyy niin, ettei ole häpeää, eikä syyllisyyttä mistään. Päinvastoin, jopa ihan koomiseksi kääntyy se, miten ylivertaiseksi Joonatan itsensä tuntee ja kuinka kaikki muut käyttäytyvät oudosti. Hän vaan asuu asunnossaan pahvilaatikoiden ja rupuisen sohvan kanssa, juo lämmintä kaljaa ja nielee rauhoittavia. Välillä hän lähtee liikkeelle ja siitä ei hyvä heilu, kun ei heilu kuin Joonatan. Koomista on siis vain se Joonatanin ajatusmaailma, ei se ryyppääminen, joka on suoranaista helvettiä.

Voisi luulla, että kaikki ihmiset kaikkoavat Joonatanin ympäriltä, mutta ei. Onneksi ei, sillä heidän ansiostaan Joonatan menee – viedään – hoitoon. Sielläkin hän on sitä mieltä, että ei ole mitään hätää, muut ovat alkoholisteja. Vaan tuo ei olekaan ihan tavallinen katkaisuasema, vaan paikka, jossa on säännöt, joita on noudatettava. Miten hepun käy, sen jokainen selvittää lukemalla kirjan.

Kalle Lähde on verbaalitykittäjä ja Loppuluisu on aiheesta huolimatta helppoa luettavaa, paitsi että se koukuttaa, sitä kyllä haluaa lisää. Niin, että parahin Kalle, me sinun lukijasi jäämme kädet ristissä ja suorastaan polvillaan rukoilemaan, että saamme lisää lukemista.

Vinkki: Joonatanin karmaisevat kokkailut.