Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys sai vuonna 2014 suorastaan haltioituneen vastaanoton ympäri maata. Se oli upea sukukronikka Kainuun perukoilta, joka saa nyt rinnalleen Lopotin. Olisi väärin sanoa, että Lopotti olisi varsinainen jatko-osa Neljäntienristeykselle, vaikka siinä saman suvun vaiheita edelleen jatketaankin. Lopotti on kahden ulkopuolisen romaani, Helenan ja Tuomaksen.
Sodan aikoihin syntynyt sokea Helena joutuu jättämään jo lapsena kotinsa ja lähtemään sokeiden oppilaitokseen Helsinkiin. Helena oppii, hänestä tulee oikea, elävä, rakastava, työtä tekevä nainen. Vaan kun tulee aika perustaa oma perhe?
Tuomas puolestaan, Helenan veljen nuorimmainen, taistelee oman erilaisuutensa vuoksi ennen päätöstä muuttaa opintojen mukana Turkuun 1990-luvun alussa. Teini-iässä oman homoseksuaalisuutensa tajunnut Tuomas ei voi oikeasti tulla vielä pitkään aikaan kaapista, kuka sellaista ymmärtäisi! Kaupungin homopiirit ovat ahtaat, samoin yhteiskunnan raamit, joihin menestyvän rahoitusammattilaisen pitäisi tunkeutua. Onko elämällä tarjota Tuomaksellekaan oikeaa, kaiken lävistävää rakkautta?
Tommi Kinnunen käsittelee Lopotissa ulkopuolisuutta erittäin taitavalla kerrontatekniikalla ja tulkintakulmien vaihdoksilla. Tuomas on kolmannessa persoonassa – Kinnunen näyttää paljaan ja epävarman nuoren miehen tekojen kautta. Kaikkein karmaisevimman tunnevyöryn hän tykittää Tuomakselle suoraan sinutellen. Sokea Helena taas on minä, ensimmäinen persoona, kokija, tuntija. Maailma aukeaa uudesta, aivan oudosta kulmasta. Kaikki on tuoksuja, ääniä, askelmääriä, opittuja ja totuttuja reittejä. Helena ei suostu avuttomaksi, passattavaksi. Hän haluaa olla kokonainen nainen, mutta miten! Miten sokea, ikääntyvä, yksin asuva nainen voi selvitä? Mitä sitten, kun jalat eivät enää kanna, mitä sitten, kun koti ja elämän piiri pienenevät entisestään?
Ja miten kauniisti Tommi Kinnunen kirjoittaakaan, kuinka herkkä hänen kynänsä onkaan vallankin lasten näkökulmasta asioita havainnoidessaan! Lopotin pakahduttavimmat osat ovat juuri sekä Tuomaksen että Helenan lapsuuskuvia – kun lapsi tarkkaili, katseli, kuunteli aikuisten maailmaa. Lapsesta kirjoittajana Kinnunen on todellinen valio. Ilmaisun tarkkuudesta mieleen tulee Joni Skiftesvik. Ja muutenkin Kinnusen tarinaa lukiessaan myötäelää vahvasti. Näiden ihmisten haluaa onnistuvan, heille toivoo vain parasta. Mutta elämä tarjoaa myös pettymyksiä, raskaita pettymyksiä.
Tommi Kinnunen on kiinnostavimpia kotimaisia kirjailijoita tällä hetkellä. Kaksi ensiluokkaista romaania on loistosuoritus keneltä tahansa. Lopotti on kaunis, ymmärtävä, paikoin pakahduttava kertomus ihmisen onnen hauraudesta – siitä, kuinka monimutkaista elämä todella on. Jo tässä vaiheessa vuotta uskallan sanoa, että Lopotti on yksi vuoden 2016 parhaita romaaneja. Suuret suositukset!
