Tartuin tähän kirjaan, koska halusin tietää erään somalialaisen elämästä. Lola syntyi Somaliassa, mutta pian syntymänsä jälkeen hänen perheensä muutti Suomeen, koska maan tilanne oli niin huono. Hän on siis jo lapsesta asti ollut suomalainen, osannut kielen ja oppinut tavat, mutta…
Järkyttävää on se, miten somalialainen kulttuuriperimä on vahva ja sitä yritetään noudattaa, ollaan sitten missä tahansa. Somalialaiset ovat vaan omissa porukoissaan ja noudattavat sääntöjä ja oppeja, joihin ovat tottuneet. Väkisinkin siitä voi seurata konflikteja.
Lola rakasti äitiään ja sisaruksiaan, mutta isä oli pelottava. Lola syntyi pojaksi, mutta ei kokenut olevansa poika vaan halusi olla tyttö. Sen hän piti salassa pitkään. Kun hän oli 7-vuotias, isä lähetti hänet Somaliaan ja siellä poikakotiin kasvamaan kunnon somalialaiseksi. Paikka oli hirveä. Kun Lola keksi keinon, miten päästä sieltä pois, niin hän pääsi joksikin aikaa mummonsa hoiviin, missä oli hyvä olla kunnes isä puuttui taas asioihin.
Kun Lola pääsi vihdoinkin takaisin Suomeen, hän kertoo siitä, millaista oli rasismi. Kuinka heitä provosoitiin suuttumaan ja kun puolustautui, syy oli aina heissä. Surullista.
Lola tykkäsi leikkiä sisarustensa kanssa ”prinsessaleikkejä” ja rukoili, että herätessään olisi tyttö. Kun hän tästä asiasta avautui äidilleen, niin siihen loppui äidin rakkaus. Lola joutui lähtemään pois kotoaan ja eli missä sattui, kunnes löysi yhteisön, missä hänet hyväksyttiin ja mistä tuli hänen ”uusi perhe”.
Hän on loistava meikkitaiteilija, somevaikuttaja, lähihoitaja ja hän selvisi! Pidin tavattomasti tästä kirjasta, koska se avarsi minun näkemystä ja toivon juuri siksi, että moni lukisi tämän Baba Lybeckin upeasti kerrotun kirjan!
Kaikkea hyvää Lolalle!