Pierre Lemaitre: Loistavat vuodet

Loistavat vuodet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 1948 beirutilaisen saippuatehtailija Louis Pelletierin perhe hajaantuu vähin erin ympäri maailman. Esikoinen Jean ei onnistunut jatkamaan isänsä liiketoimia ja lähtee suoraan sanottuna kamalan vaimonsa Genevièven kanssa kohti uutta alkua Pariisissa. Pariisiin suuntaa myös pojista toinen, François, kirjautuakseen huippuyliopistoon, vaikka hänellä onkin oikeasti mielessään aivan muut elämänalat. Kun kolmaskin pojista, Étienne ottaa viran Saigonista etsiäkseen Vietminhiä vastaan taistelevaa muukalaislegionalaisrakastettuaan, alkaa Beirut poltella myös 18-vuotiaan pikkusisko Hélènen jalkojen alla. Loistavat vuodet on leveällä pensselillä maalattua historiallista draamaa, jännitystä ja seikkailua – juuri sitä lajia, jossa Ranskan suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Pierre Lemaitre on parhaimmillaan.

Loistavat vuodet on aloitus Lemaitren uudelle romaanisarjalle. Se ammentaa todellisista historiallisista tapahtumista, Ranskan Indokiinan-konflikti etunenässä, mutta itse tarina on toki fiktiota. Kiinnostavimmillaan kirja on nimenomaan Saigoniin sijoittuvissa jaksoissaan, joissa on melkoista seikkailu- ja veijaritarinahenkeä. Toisin kuin vaikkapa Éric Vuillardin Kunniallisessa vetäytymisessä, jossa politiikka ja sotakoneisto olivat etusijalla, Lemaitre keskittyy yksittäisiin onnenonkijoihin, jotka joustavalla moraalillaan pyrkivät hyödyntämään systeemin porsaanreikiä parhaansa mukaan. Raha liikkuu, mutta kenelle?

Toki Pariisin-jaksotkin ovat mainiota luettavaa – pikimustan huumorin silaamaa selviytymistarinaa sielläkin on lukijalle tarjolla, mutta siitä juonesta en haluaisi tässä paljastaa sen enempää. Jos Pierre Lemaitren aiempi tuotanto on tuttua, ei oivallinen ja yllätyksellinen juonenkuljetus tulle yllätyksenä. Yli 600-sivuisen kirjan ahmaisee muutamassa päivässä, niin hyvä imu siinä on! Jatkoa Suuri maailma -sarjalle on luvassa ensi vuonna. Lukulistalle menee, aivan varmasti. Suositus isojen lukuromaanien ystäville!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...