Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuonna 2049 auringon säteily muuttui niin, että siitä tuli nisäkkäille tappavaa. Ellei eläin tai ihminen sattunut olemaan vähintään kymmenen metriä maan alla säteily koitui kuolemaksi vain muutaman tunnin sisällä. Tarinan alkaessa tästä kohtalokkaasta tapahtumasta on viisikymmentä vuotta ja ihmiskunta keikkuu sukupuuton partaalla. Toivoa ei ole kuitenkaan kokonaan menetetty, sillä biologi Flora ja hänen nuori suojattinsa Elvie ovat aivan ratkaisun kynnyksellä.
Floran monarkkiperhosista kehittämä lääke suojaa auringolta, mutta siinä on vakava ongelma. Perhosia tarvitaan lääkettä varten niin paljon, että sitä on mahdotonta valmistaa suuria määriä, ja sen lisäksi annokset vanhentuvat vain kuudessa viikossa. Jotta lääkkeestä olisi oikeasti hyötyä, siitä pitäisi kehittää rokotteen kaltainen tuote, joka tarvitsisi ottaa vain yhden kerran. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä monarkkiperhoset ovat tunnettuja siitä miten ne eivät viihdy kauan yhdessä paikassa. Perhosten valtavan pitkät vaellusmatkat ovat oma haasteensa ja Floran ja Elvien on pakko matkata perhosten vanavedessä ja toivoa, että ratkaisu löytyy ennen kuin lääkkeet väistämättä loppuvat kesken.
Maailmassa riittää apokalyptisiä tarinoita, mutta Jonathan Case kieltämättä onnistuu tuomaan genreen hieman tuoretta näkökulmaa. Syy yhteiskunnan romahdukseen on tällä kertaa aika omaperäinen, mutta isompi asia on se miten tätä postapokalytista maisemaa kuvataan – se on nimittäin melkoisen kaunis paikka. Sarjakuvassa enimmäkseen loistaa poissaolollaan synkät näkymät romahtaneista kaupungeista ja ruumiskasoista. Sen sijaan nuori Elvie piirtää reissuvihkoonsa kuvia luonnon ihmeistä, ja uteliaan tytön ja naisen matkaa leimaa hyväntahtoinen toveruus.
Ei kaksikon roadtrip ole silti vailla vaaroja. Kuten tämän genren tarinoissa yleensä, suurin uhka on pikemminkin kanssaihmiset kuin luonnonvoimat. Vaikka tarina ei ole erityisen toimintapainotteinen, kerronta pysyy mukavan jännittävänä ja myös yllättävänä. Ainoastaan ihan lopussa tapahtuu pieni notkahdus, kun kerronta tuntuu hieman kiirehtivän loppua kohti.
Jonathan Case ei ole minulle ennestään tuttu nimi, vaikka hän onkin ihan Eisner-palkinnolla juhlittu tekijä. Little Monarch tekee kuitenkin nopeasti selväksi, että Case on kokenut sarjakuvien tekijä. Kerronta on hyvin sujuvaa ja myös tyylillisesti lopputulos on upea. Erityisesti vesiväreillä tehtyyn, hieman vanhanaikaiseen väritykseen kiinnittää huomiota. Ihan tällaista väritystä näkee sarjakuvissa nykyään harvemmin, mikä vain lisää sarjakuvan viehätystä ja korostaa sen omaperäistä luonnetta.
Takakansitekstin mukaan Little Monarchs on nuorille suunnattu sarjakuva, mikä ei itselleni oikeastaan tullut edes mieleen sarjakuvaa lukiessani. Päähenkilö Elvie on toki nuori, mutta näin muuten tarina on ihan yhtä mukaansatempaava vaikka lukija olisi vanhempikin. Sarjakuvan luonnonläheinen ja optimistinen lähestymistapa ylipäätään on mukavaa vaihtelua tavanomaiseen maailmanlopun kuvastoon tottuneelle, joten tätä sarjakuvaa on helppo suositella luettavaksi!
