Suomella on ollut toistakymmentä presidenttiä, mutta vain yksi kuningas. Suomen kaikkien aikojen parhaan ja menestyneimmän jalkapalloilijan lempinimi on urheilupiirien ulkopuolellakin tunnettu. Nyt on käsillä kuningas Jari Litmasen omaelämäkerta, Litmanen 10. Nyt päästään lukemaan Litmasen omin sanoin, kuinka Lahden Reippaan juniorista tuli Suomen maajoukkueen kapteeni, Mestareiden liigan mestari ja Amsterdamin Ajaxin yksi kaikkien aikojen suurimmista pelaajista. Ja tietenkin myös niistä vaikeammista vammojen täyttämistä vuosista uran loppupuolella, kun Lasinilkaksikin pilkattu Litmanen joutui kamppailemaan peliajasta pienemmissä seuroissa.
Odotukset Litmasen elämäkertakirjaa kohtaan ovat poikkeuksellisen kovat. Mitään suuria paljastuksia ja konnuuksia Zlatan Ibrahimovićin elämäkerran tapaan ei kuitenkaan ole luvassa. Litmanen on asiallinen ja kohtelias kaikkia kohtaan, eivätkä isoa kritiikkiä saa edes häntä penkillä istuttaneet managerit. Menestyksestään Litmanen kertoo iloisen innokkaasti, uran vaikeampia vuosia käsitellään nopeammin ja hienovaraisemmin. Litmaselle tyypillinen kuivakka huumori kukkii siellä täällä. Teksti olisi voinut kaivata hienoista editointia, sillä nyt paikoin tuntuu, että Litmanen toistelee vähän turhankin paljon asioita.
Litmanen 10 on näyttävä, hienosti kuvitettu teos, joka löytää tiensä monen pienen ja isommankin futarin joulupakettiin. Esikuvana Jari Litmanen on merkittävä vielä monille jalkapalloileville sukupolville niin täällä kuin muuallakin Euroopassa. Jalkapallokulttuurihistoriallisena teoksena Litmanen 10 on myös tärkeä. Se kertoo poikkeuksellisen pelaajan tarinan ja jättää välähdyksen siitä, että kaikki on mahdollista myös täällä Pohjolan perukoilla, jos vain on valmis pitämään jalat maassa ja tekemään lujasti töitä. Suosittelen.