Luin joskus yläasteella valtaosan kirjastosta löytyneistä Stephen Kingin kirjoista, mutta sittemmin en ole Kingeihin kajonnut. Liseyn tarina pomppasi kuitenkin jostakin vastaan sellaisten kehujen kera, että pakko oli tutustua. Kannatti, sillä Lisey Landonin tarina on hyvä.
Lisey on menestyskirjailija Scott Landonin leski. Scott on ollut kuollut jo pari vuotta, mutta Lisey ei ole edelleenkään käynyt käsiksi miehensä kirjalliseen jäämistöön, vaikka kirjallisuudentutkijat kuinka kinuavat. Lisey ei ole myöskään käsitellyt miehensä kuolemaa mielessään, lopullisesti ainakaan.
Ei siis liene yllätys, että olosuhteet pakottavat Liseyn törmäyskurssille poissulkemiensa asioiden kanssa. Sysäys tulee ahdistavalta kirjallisuudentutkijalta, joka usuttaa Liseyn perään hullun kätyrinsä. Lisey, näkymätön kirjailijanrouva, onkin pian pelottavien tapahtumien keskellä — mutta onneksi Scott tuntuu yhä olevan läsnä, jollain tavalla.
Paikoin melko verkkaisesta tahdistaan — King ei edelleenkään osaa kirjoittaa lyhyesti — huolimatta tarina veti mukaansa. King loikkii ajassa sujuvasti, syvimmillään mentiin parissakin takaumassa yhtä aikaa. Lisey purkaa mielensä lukkoja Scottin avaimilla, pitäen lukijan kiinnostuneena.
Liseyn tarina kertoo avioliitosta, pitkän parisuhteen salaisesta maailmasta. Toisaalta se kertoo kirjailijoista, siitä maailmasta, josta parhaat tarinat nousevat. Sisaruksista. Mielikuvituksesta. Liseyn tarinan fantasiaelementit toivat mieleen Jonathan Carrollin maailmat; se on kehu, jota en olisi odottanut Stephen Kingille antavani.