Pirjo Koskinen ja Petri Nummi: Lisääntymisen vimma : Seksuaalivalinta ihmisellä ja muilla eläimillä

Ihmiset kohtaavat, rakastuvat, pettävät ja pettyvät, tuntevat iloa, himoa, mustasukkaisuutta, kateutta ja kaipausta, saavat tai eivät saa lapsia, erovat – ylipäätään elävät elämäänsä. Tietämättä ehkä koskaan, mistä kaikessa lopulta oli kyse.

Ihmistä ajateltiin pitkään ikään kuin tyhjänä tauluna, että syntyisimme tänne kulttuurin muokattavaksi ilman mitään myötäsyntyisiä, evoluution kehittämiä vaistoja, tunteita ja käyttäytymispiirteitä. Tämä ei tietysti pidä paikkaansa yhtään sen enempää meidän kuin muidenkaan eläinten kohdalla. Pirjo Koskisen ja Petri Nummen kirja Lisääntymisen vimma selittää yleistajuisesti miten evoluutio, ja tässä tapauksessa nimenomaan seksuaalivalinta, on vaikuttanut paitsi kehoomme niin myös mieleemme.

Seksuaalivalinnan ytimessä on lisääntyminen ja jälkeläisten saaminen, eli geenien siirtyminen seuraaviin sukupolviin. Lisääntyminen ohjaa niin parinvalintaa, perheen perustamista, tapaamme tehdä yhteistyötä kuin mummojen tarvetta hoitaa lapsenlapsiaan, kirjassa todetaan. Kun puhutaan lisääntymisstrategioista, maailma ei kuitenkaan ole tasa-arvoinen paikka, sillä sukupuolille jälkeläistuotannon kustannukset ovat erilaiset. Siinä missä mies voi ns. roiskia menemään, naisella on ihan eri tavalla paineita olla tarkkana miehen laadusta. Toisaalta taas nainen voi olla äitiydestään täysin varma, siinä missä mies voi olla sitä vain harvoin.

Joskus puhutaan leikkimielisesti sukupuolten sodasta, mutta asiassa on totuuden siemen. Nämä naisten ja miesten väliset erot jälkeläisiin panos­tamisessa nimittäin todella johtavat konflikteihin kaikilla tasoilla: käyttäy­tymisen, sukupuolielinten anatomian, solujen rakenteen ja anatomian.

Tällä on ollut erikoisia seurauksia muun muassa ihmiskulttuureihin, kuten huomataan patri- ja matrilokaalisia kulttuureja tarkasteltaessa. Patrilokaali­sessa kulttuurissa nainen liittyy miehen sukuun. Miehen suvulla on siten yhteinen geneettinen perimä ja myös yhteiset intressit valvoa yhteisten geenien etuja. Naisella puolestaan ei ole geneettisiä liittolaisia, omia lapsia lukuunottamatta. Tyypillistä patrilokaalisille kulttuureille on miesten panosta­minen perheisiin, mutta naisten tiukan kontrolloinnin kustannuksella. Matri­lokaalisessa järjestelmässä, jossa perheen naiset ovat toistensa lähisuku­laisia, miehet puolestaan sitoutuvat vähemmän vaimoihinsa ja lapsiinsa. Miksi näin?

Naisen suvun yhteisissä intressissä on valvoa suvun etuja, ja toisaalta miehen intressissä on sukunsa ainoana edustajana vaalia omia geenejään. Miehellä on kuitenkin ristiriita, sillä hän ei voi olla koskaan täysin varma isyydestään. Naisten suvulla ei ole myöskään ole samanlaisia intresseja valvoa naisten uskollisuutta, oikeastaanhan heitä hyödyttäisi saada mahdollisimman laadukkaita geenejä naisten lapsille, puolisosta viis.

Mikäli miehen oletetuille pojille syntyy lapsia ja miehestä tulee isoisä, hänen varmuutensa biologisista jälkeläisistä on vieläkin hatarammalla pohjalla. Itse asiassa tällaisessa järjestelmässä mies saisi varmemmin geenejään eteenpäin siskojensa lapsia tukemalla (sivumennen sanoen, juuri näin tapahtuukin muun muassa naisvaltaisessa Mosuo-kulttuurissa Kiinassa). Tällaisessa matrilokaa­lisessa perhejärjestelmässä, jossa naiset pysyvät paikoillaan ja miehet muut­tavat naisten sukulaisten luo, isänisien rooli onkin lastenlasten hoidossa yleensä olematon.

Geneettiset ja arkeologiset todisteet viittaavat siihen, että ihmiset ovat pää­sääntöisesti olleet juurikin patrilokaalisia. Tästä lukeminen herätti kyllä paljon ajatuksia siitä, mistä tasa-arvon puute historiassamme lopulta oikein kumpu­aakaan ja miksi matka nykyiseen suhteellisen tasa-arvoiseen yhteis­kuntaan on ollut niin pitkä. Tutkija Heikki Sarmaja onkin esittänyt, että perhe­järjes­telyllä on yhteys naisten asemaan sekä sukupuolten välisiin suhteisiin.

Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat monet muutkin asiat, joita ei välttämättä tiedosteta. Sota, luonnonkatastrofit, tautiepidemiat – ylipäätään epävakaat lapsuudenolosuhteet – heijastuvat lisääntymiseen liittyviin valintoihin. Puhu­taan niin sanotusta elinkiertostrategiasta, eli panostaako harvoihin mutta laadukkaisiin jälkeläisiin, vai satsatako määrään laadun kustannuksella. Vaikeat olot todistetusti vaikuttavat perheenperustamisikään ja lasten luku­määrään. Lapsuuden stressi aiheuttaa kuukautisten varhenemisen, nope­amman sukupuolisen kypsymisen ja raskaudet nuoremmalla iällä. On myös havaittu, että samalla tavalla vaikuttaa vanhempien laiminlyönti. Evoluutio­teorian kannalta tässä on järkeä: kun oma hengissä selviäminen on epä­varmaa, kannattaa yrittää saada nopeasti jälkeläisiä, sillä muuten vaarana on, ettei ehdi lisääntyä lainkaan.

Kirjassa on paljon tällaisia hyvin kiinnostavia esimerkkejä. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä käsitellään sitä, miten meitä vietellään. Toisin sanoen, mitkä ominaisuudet ovat valttia ihmisten lisääntymismenestyksessä ja miksi. Toisessa osassa keskitytään seksuaalivalintaan sukusolujen tasolla. Voiko naisten orgasmi manipuloida hedelmöittymistä, miksi juuri tietyt siittiöt pääsevät loppumaaliin ja toiset eivät, ja miksi suvullinen lisääntyminen ylipäätään on luonnossa niin ”suosittua”. Kyllähän monet eliöt kykenevät myös seksittömään lisääntymiseen. Kolmannessa osassa perehdytään perheen biologiaan, isoäitien tärkeään rooliin ihmisyhteisöissä ja miksi homoseksuaalisuus ei ole luonnossa harvinaista. Lopussa käsitellään myös tärkeää kysymystä eli vaikuttaako evoluutio ihmisessä edelleen ja jos niin miten.

Kirja osoittaa, miten monet asiat ihmisen käyttäytymisessä lopulta kytkey­tyvät lisääntymiseen. Ajatus seksuaalivalinnasta oli pitkään kontroversi­aa­linen, oli vaikea hyväksyä naaraiden roolia valitsijoina ja evoluution kulun ratkaisijoina. Ajatus varmasti rikkoi myös uskoa ihmisten erityisyyteen ja erillisyyteen luonnosta. Mietin kirjaa lukeissani, miten yhteinen historia eläinkunnan kanssa tekee kuitenkin ihmisten tarinasta huomattavasti kiehtovamman; emme tosiaan vain tupsahtaneet tänne tyhjästä, vaan kytkeydymme elämän verkkoon, kuten lukemattomat muutkin lajit. Selkeästi ja vetävästi kirjoitettu kirja on oikein suositeltavaa luettavaa.