Sara Ask ja Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle

Lisää kasvisruokaa koko perheelle

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lisää kasvisruokaa koko perheelle on toivottua jatkoa viime vuonna suomennetulle Kasvisruokaa koko perheelle -keittokirjalle. Kaava on sama: resepteillä valmistuu maukasta kasvisruokaa helposti. Periaatteena on, että ohjeet ovat täysin vapaita lihasta sekä kalasta, mutta kananmunia ja maitotuotteita ne saattavat sisältää. Yli puolet resepteistä on kuitenkin vegaanisia tai helposti sellaisiksi muuntuvia. Varsinaisia lihankorviketuotteita, kuten soijarouhetta, ei käytetä.

Edeltäjänsä tapaan teos on maukasta luettavaa niin itseni kaltaisille kasvisruokapäiviä harrastaville sekasyöjille kuin varmasti kovemman luokan kasvissyöjillekin. Se on pullollaan hauskoja ideoita kaoottisen kiireen, arjen ilojen ja viimeinkin koittavan vapauden hetkiin, erikoistilaisuuksia, kuten joulua, brunsseja ja grillijuhlia, unohtamatta. Reseptien helppoudesta ei missään kohtaa tingitä, ainoastaan niiden ottama vaiva ja sitä kautta aika vaihtelevat teemojen mukaan. Vapaapäivinä kun monilla on mahdollisuuksia ja haluja uhrata ruoanlaitollekin jokunen tovi enemmän.

Tekijöiden jo tutuksi tullut rentous on ennallaan sekin – ja hyvä niin, itse en ainakaan jaksa innostua minkään sortin ruokamoralisoinnista. Lasten ravitsemusterapeutti ja ruokatoimittaja Sara Ask sekä toimittaja-kirjailija Lisa Bjärbo tuntevat selvästi teemansa – terveellisen kasvisruokavalion ja lapset ruokailijoina – mutta jättävät kuitenkin lukijalle mahdollisuuden tehdä itse omat valintansa. Toiset syövät kasvisruokaa päivittäin, toiset viikoittain, toiset vieläkin harvemmin. Pääasia että syövät.

Varsinaista käytännön kokemusta olen ehtinyt kartuttaa vasta vähän, mutta vakuuttavalla menestyksellä. Niin mango masalassa, halloumistroganovissa kuin tacopiirakassakin maut olivat kohdallaan. Vegaaniset, eli munattomat, marengit olivat ihan huippujuttu.

Mitä kirjan ulkonäköön tulee, se on kauneudessaan ja houkuttelevuudessaan sisartaan vastaava. Jotakin teoskaksikon ulkoisesta viehättävyydestä kertoo sekin, että keittokirjoihini käsiksi päästessään perheemme taaperoedustaja haluaa aina lukea juuri näitä opuksia. Kasvisruokavalistusta tämäkin.

Oikein suuri suositus.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...