Tiedättekö sen haikean tunteen, kun lukee hyvältä kirjailijalta viimeisen vielä lukemattoman kirjan? Että nyt on kaikki luettu ja seuraavaa lukuelämystä joutuu odottelemaan ties kuinka kauan. Omalla kohdallani The Lions of Al-Rassan joutuu olemaan se viimeinen lukematon Guy Gavriel Kayn kirja.
Kirja sijoittuu muista Kayn kirjoista tuttuun maailmaan, niemimaalle joka on jakautunut kahteen osaan. Pohjoisessa on jaddiittien Esperaña, joka on kuningas Sancho Lihavan kuoltua jakautunut kolmeen osaan, joita hallitsevat Sanchon kaksi poikaa ja kolmannen kuoltua veljesten setä. Etelässä, ei-kenenkään-maan takana on autiomaan ashariittien hallitsema Al-Rassan, joka khalifaatin loputtua on jakautunut riitaisiksi kaupunkivaltioiksi. Lisäksi kaupungeissa asuu kaikkien halveksimia kindatheja.
Kirjan kolme päähenkilöä edustavat niemimaan kolmea uskontokuntaa. Ashariitteja edustaa Ammar ibn Khairan, runoilija, diplomaatti, soturi ja mies, joka murhasi Al-Rassanin viimeisen khalifin. Jaddiittien puolella vastapainona on Rodrigo Belmonte, maineikas ratsuväkikomppanian kapteeni. Kindatheja edustaa lääkäri Jehane bet Ishak, mantereen maineikkaimman lääkärin tytär.
Ibn Khairan ja Belmonte ovat alkuun vihollisia, mutta käänteet vievät molemmat maanpakoon samaan kaupunkiin, jossa miehet tutustuvat ja ystävystävät, niin epätodennäköiseltä kuin se vaikuttaakin. Mutta entä kun syttyy pyhä sota jaddiittien ja ashariittien välille? Miten humaani ihminen, joka näkee toisessa ihmisessä henkilön, ei vain uskontokuntaa, toimii silloin? Uskonnollisen ja kansallisen lojaliteetin ja omien halujen välinen ristiriita on yksi The Lions of Al-Rassanin perusteemoista.
Ei vaadi suurtakaan historiantuntemusta löytää tarinalle todellisen elämän vastakohdat. Jaddiitit ovat kristittyjä, ashariitit muslimeja, kindathit juutalaisia. Esperaña on Espanja, Al-Rassan maurien Al-Andalus. Rodrigo Belmonten esikuva on El Cid, ja Reconquistaankin kirjassa päästään.
Kay on kuitenkin käyttänyt taiteellista vapautta hyväkseen ja muovannut todellisia tapahtumia ja henkilöitä mieleiseensä suuntaan. Lopputuloksena on hieno kirja, joka kertoo poliittisista juonitteluista ja uskonnollisen ahdasmielisyyden ja suvaitsevaisuuden välisestä tasapainosta. Kiihkoilijoita löytyy niin ashariittien kuin jaddiittien puolelta, samoin kuin ymmärtäväisempiä ja hyväksyvämpiä ihmisiä. Julmuuksia ja armoa nähdään puolin ja toisin.
Erinomainen kirja, kuten Guy Gavriel Kayn kirjat yleensäkin.