Luca Caioli: Lionel Messi : poika, josta tuli jalkapallolegenda

Lionel Messi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kesäkuussa 1987 syntyi Argentiinan Rosariossa poika, joka tulisi muuttamaan koko jalkapalloilevan maailman. Lionel Messin taidot huomattiin jo pikkupoikana. 13-vuotiaana Messi muutti Atlantin toiselle puolelle ja liittyi maineikkaaseen FC Barcelonan junioriakatemiaan. Heiveröinen poika kärsi kasvuhormonin vajaatuotannosta, ja hän joutui vuosien ajan ottamaan hormonipistoksia, jotta hän kasvaisi edes hieman isommaksi.

Vain muutamaa vuotta myöhemmin hän debytoi Barcelonan edustusmiehistössä ja Argentiinan maajoukkueessa. Hyvin nopeasti hän rikkoi kaikki ennätykset, ja vuoteen 2012 mennessä, 25-vuotiaana, hänet on valittu jo kolmesti maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi, hän on voittanut useita Espanjan mestaruuksia, Euroopan mestareiden liigan, seurajoukkueiden maailmanmestaruuden, nuorten maailmanmestaruuden ja useiden liigojen maalikuninkuuden. Ainoa, mikä puuttuu, on aikuisten maailmanmestaruus.

Luca Caiolin elämäkertakirja Messistä ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 2008. Nyt käsillä on uudistettu laitos, jothon on päivitetty mukaan viime vuosienkin suursaavutukset, kun Messi on toden teolla alkanut murskaamaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomiakin ennätyksiä. Täysin saumattomasti materiaalipäivitykset eivät tunnu tekstiin istuvan, sillä kummallisia tyylillisiä epäjohdonmukaisuuksia särähtää silmiin silloin tällöin etenkin kirjan loppupuolella.

Caioli on ollut työssään perusteellinen. Kirjaa varten on haastateltu kymmeniä Messin lähipiiriläisiä sukulaisista pelitovereihin ja valmentajista jalkapalloasiantuntijoihin niin Argentiinassa kuin vanhalla mantereellakin. Lähes kaikki korostavat Messin rakkautta lajiin sekä tiettyä ujoutta ja varautuneisuuta kentän ulkopuolella. Perusteellisuus on myös Caiolin kirjan ilmeisin heikkous: toistoa on turhankin paljon, ja erityisesti lähes pakkomielteinen vertailu Diego Maradonaan alkaa nopeasti kyllästyttämään.

Tietysti sopii kysyä, onko 25-vuotiaasta nuorukaisesta vielä edes järkevää kirjoittaa laajaa elämäkertaa. Retrospektiivinen aikajänne tuntuu jotenkin lähes absurdin lyhyeltä. Lisäksi Caiolin teos ei varsinaisesti lisää mitään kovin olennaista Messin julkiseen henkilökuvaan. Mutta toki Messi-kirjan voi ajatella tuovan ispiraatiota nuorille futaajille, jotka vielä haaveilevat menestyksestä. Eli miksipä ei: hyvä koontihan Lionel Messin ensimmäisestä neljännesvuosisadasta tämä on.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...