Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Justine Dalvikin omalaatuinen elämä jatkuu. Hänestä kertovat kirjat Hyvää yötä, rakkaani (1999) ja Varjo vedessä (2007) ilmestyivät siis hyvin harvakseltaan ja niiden välissä Inger Frimansson julkaisi useita muita jännitysromaaneita. On vaikeaa sitten sanoa, mistä tämä johtuu; lieneeköhän hänen kirjojaan lukeva yleisö vaatinut jatkoa? Vai onko vain kirjailijaa itseään jäänyt vaivaamaan Justinen tarina? Niin tai näin, tämä kolmas osa oli mielestäni sarjan paras, ja se onkin paljon sanottu, niin hyviä edellisetkin olivat.
Tällä kertaa Justinen ja hänen miesystävänsä lisäksi etualalle nousevat sattuneista syistä siivoojasta hotellinomistajaksi kohonnut kreikkalaissyntyinen Ariadne ja hänen 17-vuotias sokea tyttärensä Christa. Myös edellisestä osasta tuttu Mikael, jota aiemmin kutsuttiin Mickeksi, on mukana sinänsä tärkeässä sivuroolissa. Mutta tapahtumista en tälläkään kertaa halua kertoa sen enempää, ettei edellisten osien jännitys laukeaisi etukäteen; olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että sarja kannattaa lukea kokonaan oikeassa järjestyksessä, sillä vaikka Lintulapsi-romaanissakin selitetään moneen kertaan aiempia tapahtumia, on ne kaikista mielenkiintoisinta lukea itse kokonaan. Siitä siis vain kirjaston varastoja ja divareita koluamaan!
Justine Dalvik ei ole tässäkään kirjassa mikään kovin herttainen tyyppi, olkoonkin että hänessä seurustelun myötä voi nyt nähdä toisenlaisiakin puolia. Hän on kuitenkin pitkävihainen ja kostonhimoinen, mikä on juurtunut jo lapsuudessa häneen erinäisten traumojen myötä: hän joutui ankaran koulukiusaamisen ja äitipuolen henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi, mitä hän ei ole koskaan pystynyt tai edes halunnutkaan antaa anteeksi. Justine Dalvikia ei olisi kannattanut suututtaa.
Sokea Christa on tässä kirjassa aivan erityisessä roolissa. Ehkäpä hänen sokeutensa kuvaaminen ei aina tunnu ihan autenttiselta, mutta melko hyvin hänen pimeä maailmansa ja sen kautta syntyvä kömpelyytensä sentään välittyvät. Lisäksi Christan luonteenkuvaus on hyvin uskottavaa. Kirjassa hänen isänsä, poliisi-Tommyn, kollega Jonas lähestyy häntä ja Ariadne-äitiä suorastaan uhkaavalla ja Christan suhteen vähän perverssilläkin tavalla. Mitä Jonas oikein haluaa? Tietääkö hän jotain, mikä ei hänelle kuuluisi?
Mielestäni tämä kuvio oli kirjan kaikkein jännittävintä antia, paikka paikoin se muistutti jopa itsensä Hitchcockin elokuvia painostavassa tunnelmassaan.
Hyvin hyvä kirja siis! Haluan jatkossakin ehdottomasti seurata Frimanssonin uraa, sillä vaikka Justinen tarina luultavasti päättyy tähän kolmanteen osaan, on kirjailijalla varmasti paljon annettavaa vieläkin.
