Arthur Dentillä on huono päivä. Hänen talonsa on joutumassa puskutraktorin jyräämäksi, mutta pahempaa on vielä tulossa. Hänen kaverinsa Ford Prefect paljastuu 15 vuotta Englannissa asuneeksi betelgeuselaiseksi tietosanakirjatoimittajaksi, joka odottaa vain seuraavan avaruusaluksen saapumista kohdalle. Sitten kun sellainen saapuu, on Arthurilla ja Fordilla todellinen kiire sen kyytiin: vogonit ovat juuri tulleet paikalle lakaisemaan koko maapallon syrjään intergalaktisen valtatien tieltä.
Näin käynnistyy yksi maailman tunnetuimmista scifi-parodioista, Douglas Adamsin ”viisiosainen trilogia” Linnunrata. 1970-luvun lopun radiosketsisarjasta kehittyi viisiosainen romaanisarja, televisiosarja, elokuva ja vaikka mitä. Linnunradassa liikutaan pitkin poikin galaksiamme sangen vapaassa järjestyksessä niin paikan kuin ajankin suhteen, alkuräjähdyksen tienoilta aina kaiken olemassaolon viimeisiin hetkiin.
Linnunrata-trilogian muodostavat romaanit Linnunradan käsikirja liftareille, Maailmanlopun ravintola, Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki, Terve, ja kiitos kaloista sekä Enimmäkseen harmiton. Ne kaikki ovat rakenteeltaan jossain määrin hajanaisia, ja koostuvat kohtauksista, joissa päähenkilöt seikkailevat universumissa, useimmiten vahingossa ja harvoin hyvän suunnitelman kanssa. Viihdyttäviä kommelluksia riittää koko kirjasarjan matkalle.
Arthur Dent on Linnunrata-trilogian huono-onninen päähenkilö, tavallinen britti, jolle ajassa ja paikassa irrallaan seilaaminen tuottaa ongelmia. Ajan oloon hänkin kuitenkin sopeutuu mukaan seikkailuihin, joihin Ford Prefectin mukana joutuu. Ford on toimittajana galaksin suosituimmassa matkaoppaassa, eli Linnunradan käsikirjassa liftareille. Hänen 15-vuotinen työnsä Maassa näkyy käsikirjan sivuilla Maata käsittelevänä artikkelina, joka kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Enimmäkseen harmiton”.
Toinen Maasta ponnistava hahmo on Tricia ”Trillian” McMillan, joka lähti ensin naamiaisjuhlista sekopäisen (ja kaksipäisen) Zaphod Beeblebroxin kyytiin ja päätyy lopulta suunnilleen galaksin tunnetuimmaksi reportteriksi. Heidän matkassaan kulkee myös masentunut robotti Marvin, joka pystyisi paljon enempäänkin kuin avaruusmatkaajien triviaalien tarpeiden täyttämiseen. Marvinin jalka on osa avainta, joka pitää yhden universumin vaarallisimmista kansoista lukittuna hidasaikakuoreen.
Parhaimmillaan Douglas Adams on hulluissa ideoissaan, joita hän viljelee koko sarjan mitalta. Hän esittelee koko joukon ihmeellisiä elämänmuotoja ympäri galaksia hurjista (ja hirvittävää runoutta harrastavista) vogoneista huolellisesti tapettuihin ja kuivattuihin patjoihin ja krikettiä pelaaviin tappajarobotteihin. Avaruusaluksia liikuttelevat epätodennäköisyysmoottorit ja laskutoimitukset annetaan bistromatiikan hoidettavaksi – missäänhän luvut eivät vilistä niin vapaasti kuin ravintolalaskussa. Linnunradan käsikirja liftareille ennakoi internetin tuloa kaikkien saataville omaan taskuun (muistetaan, että sarja on kirjoitettu jo vuosikymmeniä sitten).
Itse luin Linnunradan ensimmäisen kerran lukioikäisenä, ja nyt ajattelin kokeilla, vieläkö sarjassa on vanha tenho jäljellä – ette muuten ikinä arvaa, montako vuotta täytin hiljattain. Linnunrata naurattaa yhä yksittäisten kohtausten ja ideoiden tasolla, vaikkeivät romaanit ehkä muuten niin säväyttäisikään. Omasta mielestäni Linnunradan käsikirja liftareille sekä Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki ovat sarjan selkeästi parhaat osat, Maailmanlopun ravintola puolestaan sekavuudessaan jo rasittava. Kyllä tämä varmaan parhaiten edelleen toimisi suunnilleen lukioikäiselle lukijalle, mutta omissa opetusryhmissäni yhä harvempi tuntuu teoksesta kuulleen. Kiistattoman klassikkoaseman Douglas Adamsin Linnunrata-trilogia toki on saavuttanut, eikä suotta. Kannattaa lukea!