Tätä kirjaa kannattaa vinkata lukijalle, joka joko haltioituu postmodernista kerronnasta tai haluaa vasta testata sietokykyään mosaiikkimaisen ja pinnallisen tekstin lukijana.
Loviisalainen arkkitehti Jan löytää afrikkalaisen miehen ruumiin Rosenin linnoituksen kupeesta. Poliisi tutkii asiaa. Myöhemmin ruumiita tulee lisääkin. Mutta ei tämä ole rikosromaani.
Näytelmäkirjailija Ulla on loviisalaisen arkkitehtiperheen helsinkiläinen tuttava, joka saapuu Loviisaan kiinnostuttuaan vierasmaalaisen kuolemasta; hänellä on itsellään lapsi jonka isä on intialainen ja toinen jonka isä on jamaikalainen. Loviisassa hänet sytyttää amerikkalainen rotututkija. Mutta ei tämä ole rakkausromaani.
Kirjassa on myös jaksoja lasten näkökulmasta, ja kaiken kukkuraksi Loviisassa vaeltelee jakki. Mutta ei tämä ole fantasiatarinakaan.
Suomessa ei ole juuri julkaistu maahanmuuttajatarinoita, eikä tämäkään ole maahanmuuttajatarina. Monikulttuurisuus ehkä kuitenkin on kirjan selvin aihepiiri – tai sillä suunnalla ehkä kohoaa se linnoitus.
Paikoin detaljitiedot Loviisasta, Helsingistä, Yhdysvalloista, arkkitehtuurista, musiikista, kirjallisuudesta tai buddhalaisuudesta saattavat uuvuttaa. Epäkiinnostavan voi hypätä yli. Juoni ei siitä kärsi, koska sitä ei ole, paitsi lukijan päässä.