Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
George Saunders on lyhytproosaan erikoistunut kirjailija, jonka opin tuntemaan oivallisesta Sotapuiston perikato -kokoelmasta. Lincoln bardossa on Saundersin esikoisromaani, joskin parinkymmenen vuoden kirjoitustyön tulos. Esikoisteos palkittiin oitis Man Booker -palkinnolla vuonna 2017.
Bardo on tiibetiläisen tradition mukaan välitila, tässä kuoleman ja jälleensyntymän jälkeinen tila, johon Lincoln on joutunut. Lincoln ei kuitenkaan ole Abraham, vaan tämän poika Willie, joka on 11-vuotiaana sairastunut vakavasti ja menehtynyt.
Presidentti on murheen murtama. Tilanne on hankala, sillä on helmikuu 1862 ja Yhdysvaltoja repii sisällissota. Presidentin pitäisi johtaa kansaa, mutta henkilökohtainen menetys lamaannuttaa johtajan.
Kirja kerrotaan kuitenkin aivan toisesta näkökulmasta. Elävien maailmaan kurkistetaan vain aikalaissitaattien muodossa (joskin melkoinen osa sitaateista on Saundersin keksimiä), muuten tarkkaillaan tilannetta bardossa olevien kuolleiden näkökulmasta.
Kuolleet eivät tosin itse tahdo olla kuolleita. Ruumisarkkuihin viitataan ”sairaskirstuina”. Bardo on välitila, josta voisi palata elävien kirjoihin – no, näin kuolleet ajattelevat, paitsi ne, jotka tietävät paremmin. Willien sielu kiinnostaa monia, etenkin kun Abraham Lincoln tulee hautausmaalle suremaan kuollutta poikaansa poikkeuksellisella tavalla.
Lincoln bardossa kertoo tarinansa erikoisella tavalla. Saunders on valinnut kerrontatavaksi äänten kakofonian. Englanninkielisessä äänikirjassa tämä toteutuu hyvin konkreettisesti: jokaiselle kirjassa esiintyvälle 166 henkilölle on oma ääninäyttelijä. Menetelmä on erikoinen, mutta toimii ja vaikka kirjaa sanotaankin kokeelliseksi romaaniksi, se ei ole erityisen vaikealukuinen, kunhan sen rakenteen oivaltaa ja vauhtiin pääsee mukaan.
Lincoln bardossa on hieno romaani surusta, menetyksestä, kuolemanjälkeisestä elämästä ja monimuotoisesta itsepetoksesta, jossa kuolleet viipyvät. Omassa bardossaan on Abraham Lincolnkin, jonka pitäisi löytää itsestään johtaja ja oikeuttaa itselleen sotilaiden kuolemat, perustella itselleen ja muille, miksi kallista sotaa pitää käydä.
Kiitosta on annettava suomentaja Kaijamari Sivillille, tämä ei varmastikaan ole ollut mikään helppo suomennettava, mutta hyvin on tavoitettu eri henkilöiden erilaiset rekisterit: yläluokka, valkoinen roskaväki ja mustat orjat puhuvat eri tavoin. Suomennos on hyvää tekstiä.
