Likaiset legendat ui liiveihin. Ihan liki, etenkin jos on edes vähän ollut joskus Yö-fani. Kun Yö syntyi, minun musiikkimakuni oli ihan muuta kuin kotimaista musiikkia. Silti muistan jotain, ehkä sitä kun kaverit tykkäsivät. Olen innostunut Yöstä vasta kun tuli ikää lisää ja aloin rauhoittua. Siksi tämä kirja on valaiseva. Se kertoo siitä, miten kaikki alkoi ja miten jatkui, kuinka ollaan tässä ja nyt.
Katsaus kolmekymmentävuotiseen taistoon on kattava ja mielenkiintoinen. Kirjassa pääsevät estradille paitsi Yö-yhtyeen entiset ja nykyiset jäsenet, myös kaikenmoiset taustahenkilöt, joilla jokaisella on oma tärkeä osansa. Jokaisen vinkkelistä on asioita katsottu ja se antaa mukavaa näkökulmaa, raadollistakin. Ilpo Rantanen on saanut aikaiseksi kirjan, jota voi lukea kuka tahansa. Se kertoo erään yhtyeen nousun, laskun ja uuden nousun ja siksi siinä onkin kaikki draaman ainekset, huumoria unohtamatta.
Kuningas alkoholi nousee usein esiin. Kuinka se vei poikia, ehkä eniten Ollia, joka kirjassa myönsi sen itsekin. Kaikki Ollin lähellä olevat näkivät ja kokivat sen. Ainoa, joka ei nähnyt sitä ongelmaksi asti taisi olla äiti, mutta äidit ovatkin kultia. Jännittävämmäksi kohdaksi kirjassa nostaisin sen, kun Olli jo raitistuttuaan vahingossa juo Daffyn pullosta. Sitä melkein oli mukana ja pelkäsi, kuinkas sitten kävikään…
Kirja kuuluu kuitenkin helppolukuisiin, sillä niin paljon on kuvia, ihania kuvia. Vaikka ei olisi mikään Yö-fani, vaikka ei olisi ikinä kuullut ainoatakaan biisiä, kirja on kuitenkin erään yhtyeen tarina, joka kannattaa lukea, sillä se ei ole mikä tahansa tarina, se on Yhden Yön Tarina!