Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Harri Nykänen on rikostoimittaja ja kirjailija. Hänen värikäs ja paljastusjuttujen täyttämä uransa Helsingin Sanomissa päättyi potkuihin. Sitä ennen tapahtui paljon muitakin kärhämiä. Likainen Harri -muistelmissaan hän kertoo skuupeista, sensuurista ja vihamiehistä.
Harri Nykänen aloittaa Helsingin Sanomissa kesätoimittajana vuonna 1981, kun Hesari on yhä rikas ja vaikutusvaltainen. Työvuosien karttuessa Nykänen erikoistuu rikoksiin ja oppii tuntemaan sekä poliiseja että konnia. Suurimmat konnat löytyvät kuitenkin johtopöydistä, ja Nykänen tekeekin monta paljastusjuttua poliittisesta kähminnästä, lahjonnasta ja muusta rakenteellisesta korruptiosta. Pienten piirien Suomessa tällaisten juttujen julkaiseminen on hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Sensuuria vastaan Nykänen keksii keinon: jos hänen tekemänsä skuuppi uhkaa jäädä julkaisematta, hän kirjoittaa Hesarin suurelle taustavaikuttajalle Aatos Erkolle kirjeen, jossa kertoo asiasta. On sanomattakin selvää, ettei päätoimittaja Janne Virkkusesta tule Nykäsen parasta ystävää.
Vaikutusvaltaisten ihmisten paljastaminen pakottaa Nykäsen tutustumaan oikeuslaitokseen. Hänestä tehdään useita tutkintapyyntöjä ja hänen juttujaan tutkitaan oikeudessa. Hänet kuitenkin todetaan aina syyttömäksi lukuun ottamatta yhtä Julkisen sanan neuvoston tapausta.
Nykäsen uran katkaisee lopulta Matti Ahde, jota epäillään alaistensa seksuaalisesta häirinnästä. Hesarissa julkaistaan Nykäsen jutusta varovainen, muokattu versio, jossa ahdistelijan nimeä ei mainita. Kiukkuinen Nykänen paljastaa sen lopulta suorassa Palaneen käryä -ohjelmassa. Paljastuksen seurauksena sekä Ahde että Nykänen saavat potkut ja Palaneen käryä lopetetaan.
Nykäsen muistelmissa ei kaduta menneitä tekoja. Hän ei ole halunnut toimittajana suojella ketään. ”Rauhoitettua riistaa ei ollut, eikä rauhoitusaikoja”, hän kirjoittaa periaatteestaan. Nykäsen ärtymyksen, jopa hurskaan raivon, voi kuitenkin aistia kirjan sivuilta: moni paljastusjuttu muuttui toimituksessa siivommaksi, ja muutamia haudattiin. Hän onnistui silti saamaan ihmiset varpailleen, ja muistelmien takakanteen onkin lainattu Nykästä haukkuvia lausuntoja muiden muassa Kalevi Sorsalta. Tuskinpa Sorsa olisi arvannut, että hänen lausunnollaan joskus myytäisiin Nykäsen kirjaa.
Nykäsen persoonasta voi olla montaa mieltää, mutta media tarvitsee hänen kaltaisiaan toimittajia, jotka tekevät juttunsa pelkäämättä tai kunnioittamatta ketään. ”Toimittajalle ikävänkin totuuden pitää olla parempi kuin miellyttävän valheen.”, Nykänen toteaa. ”Totuudella ei ole jäsenkirjaa.”