Jenny Rostain: Liian rikki kuolemaan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämän kirjan nimi tuntui jollain tapaa normaalia koskettavammalta, samoin sen kansi, joka on valokuva kauniista punatukkaisesta naisesta, kirjailija Jenny Rostainista. Hän on herkän ja vakavan, jopa surullisen näköinen.

Liian rikki kuolemaan kuvaa kirjoittajansa selviytymistä. Se kuvaa elämänikäisiä traumoja, jotka kärjistyvät avioliittoon narsistin, ehkä jopa psykopaatin kanssa. Lukijasta tuntuu, että kysymyksessä on Se Tavallinen Tarina pahimmillaan: aluksi viehättävä mies osoittautuu hirviömäiseksi mustasukkaisuudessaan, vallanhalussaan ja väkivaltaisuudessaan. Jopa hääyönä tapahtuu jotain niin traumatisoivaa, ettei Rostain pysty kertomaan siitä kenellekään ystävistään, saati sitten kirjan lukijalle. Mutta kaiken miehen väkivallan ja suoranaisen pahuuden kirjoittaja ottaa omalle kontolleen. Häpeä ja syyllisyys valtaavat hänet, ja tämä on käyttäytymismalli, joka on seurannut häntä läpi elämän: jo lapsena ja nuorena hän piti koulukiusaamista, anoreksiaansa ja isänsä tuurijuoppoutta omana syynään. Omana syynään hän pitää myös sitä, että tuo väkivaltainen aviomies saa hänet suljetuksi psykiatriseen sairaalaan.

Rostain onnistuu lopulta pakenemaan hirvittävästä parisuhteestaan. Hän palaa Yhdysvalloista takaisin Suomeen, aluksi aivan tyhjän päälle ja itsemurhan partaalle, mutta onnistuu sitten vähitellen terapian avulla rakentamaan elämänsä uudelleen. Hän oppii, ettei väkivaltaan tarvitse alistua, eikä kaikkea pahuutta antaa anteeksi. Kammottava avioliitto on synnyttänyt traumaperäisen stressihäiriön PTSD:n, vakavan oireyhtymän, joka on suhteellinen yleinen esimerkiksi sodankäyneillä veteraaneilla. – Kirjassa onkin muistelmaosuuksien lisäksi faktatietoa tästä sairaudesta.

Rostainin kirja oli toisaalta murheellista luettavaa, vaikka se osoittautuikin selviytymistarinaksi. Miksi naiset alistuvat lähes mihin vain? Mistä kumpuaa häpeä, joka estää hakemasta ajoissa apua? Mikä naisten kasvatuksessa on vikana?

Uskoisin, että Rostainin elämän kaltaisia vaiheita kokeneet saavat paljon tästä kirjasta, ja onhan se muillekin silmiäavaavaa luettavaa. Lisäksi jokaisesta myydystä kappaleesta lahjoitetaan euro väkivaltaa kokeneiden naisten ja tyttöjen auttamiseen.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...