Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tartuin tähän teokseen suuren epäluulon vallassa. Hämmästyksekseni löysin sen alkupäästä ajatuksen, joka oli kuin omasta kynästäni:
”Novellikokoelma, ei romaani. Se jo sinänsä on pettymys. Se syö kirjan arvoa, saa kirjailijan vaikuttamaan joltakulta, joka väijyy Kirjallisuuden porteilla eikä ole päässyt turvallisesti sisäpuolelle.”
Näin minä ajattelin — vielä silloin. Tämä kokoelma vaikutti minuun syvästi. Unohtamatta sitä tosiasiaa, että kyseessä on teos, jonka tekijää pidetään varmasti yhtenä aikamme merkittävimmistä novellisteista, tunsin avanneeni uuden oven, oven novellien maailmaan. Ymmärsin, että vaikuttavan tarinan kertomiseen ei tarvita satoja sivuja, muutama kymmen riittää. Hyvä novelli lumoaa lukijansa aivan erityislaatuisella tavalla, äkkiarvaamatta, intensiivisesti.
Kokoelman niminovelli on kunnianosoitus Sofja Kovalevskajalle (1850–1891), joka oli ensimmäinen venäläinen naismatemaatikko ja maailman ensimmäinen nainen matematiikan professorin virassa. ”Liian paljon onnea” päättää kokoelman. Sitä on vaikea verrata teoksen muihin tarinoihin ja oikeastaan vasta sen luettuani ymmärsin, kuinka hienosti ja uskottavasti Alice Munro sukeltaa näkökulmasta toiseen; tunteettomaksi murhaajaksi, kiinnipitelemättömäksi ja saavuttamattomaksi nuoreksi tytöksi, kavalaksi lapseksi tai huomaamatta aikamoisten naisten tavoitteluun tallautuvaksi mieheksi.
Teos on uskomattoman intensiivinen. Se pitelee lukijaa otteessaan, heittelee tätä miljööstä toiseen kuin pientä laivaa arvaamattomassa aallokossa. Henkilöt ovat usein eri tavoin puhumattomia ja hiipivä sanaton tuska täyttää ilman näkymättömän savuverhon lailla. Täydellinen julmilla teoilla mässäilemättömyys ja kylmäverisyys on pelottavaa, osaansa tyytyminen pysäyttävää.
”Voisi luulla että olisin murtunut, että olisi ollut viisasta avautua, kun näin vilaukselta tuon valtaisan jos kohta kiperän anteeksiannon. Mutta ei. Ei se ollut minua varten. Tehty mikä tehty. Enkeliparvista ja verikyynelistä huolimatta.”
Teoksen ironinen nimi painautuu siihen kuin orjantappurakruunu kantajansa ohimoille, merkitsevänä ja ohittamattomana, vertauskuvana ihmissydämen turmeluksesta ja itsekkyydestä.
