Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Liian lempeä mies tupsahti kotiini ja koska niin kävi, päätin käydä kiinni ja ottaa haltuun sen, mitä se sisältää. Yllätys! Aivan loistavaa kerrontaa, vaikka melkosen rankka aihe!
Entinen poliisi Anneli Aunola ja rockmuusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä lyöttäytyivät yhteen kirjoittamaan Matti Yrjänä Joensuun hengessä esikoisdekkarin 90-luvun lama-Suomesta.
Ajassa eletään vuodessa 1993 ja komisario Alisa Aro saa tutkittavakseen pedofiliatapauksen. Olin silloin jo, että ei, mutta sitten kuitenkin joo. Tiedän, että moni ei voi lukea tällaista, koska on niin kamalaa, mutta silti olen sitä mieltä, että kyllä on luettava, että saa tietoa ja mitä se on. Ei auta sulkea itseään sillä, että ei halua edes lukea sitä, mitä oikeasti tapahtuu.
No, nyt on kyseessä rikosromaani, mutta aihe on tuttu ja salattu. Pedofilia on vastenmielinen asia ja siitä ei haluaisi kuulla, mutta kun se vaan on niin totta. Tässä kirjassa uhreina ovat usein pienet yksinhuoltajan pojat. Pojat, jotka tarvitsevat miehen mallia. Niinpä vapaaehtoispalvelun kautta saadaan miehiä, jotka vievät poikia kalaan, elokuviin, ostavat nameja ja joiden kanssa on kivaa, mutta sitten se toinen puoli…
Kirjassa tuodaan hyvin esiin kaikkien puolet. On niitä yksinhuoltajia, jotka ovat helpottuneita, kun saavat hetken omaa aikaa, kun poika on elokuvissa tms. Sitten ne pojat, jotka ovat uhreja eivätkä uskalla kertoa mistään mitään, koska se on kiellettyä ja kertomisesta voi olla seuraamuksia. No, seuraamuksia kuitenkin on. Lisäksi nämä miehet, jotka sekaantuvat lapsiin, niitä on monenlaisia. On Kaapponen, jonka menneisyydestä selviää, miten hänen ukkinsa oli häntä käyttänyt hyväkseen. Hän on kuitenkin se kiltti, lempeä mies, joka ei meinaa ymmärtää, että kaikki se hänen tekemänsä on väärin.
Sitten on Werner, joka on niitä pahimpia. Jolla on vinksahtanut jo nuorena, ettei voi saada nautintoa kuin pojista. Plus ne Wernerin kaltaiset tyypit, jotka haluavat hupia elämäänsä ja aivan väärällä tavalla.
Siis todella, kirjan aihe on vaikea ja vastenmielinen, mutta Kauko Röyhkä ja Anneli Aunola ovat saaneet tarinan siihen muotoon, että sen pystyy lukemaan. Se herättää ajatuksia ja se onkin hyvä, erittäin hyvä. Silti pelottaa, ettei kaikkia, oikeasti kilttejä ja lempeitä miehiä leimattaisi. Lapset tarvitsevat aikuisia, turvallisia aikuisia. Kyllä jaksan hehkuttaa tätä kirjaa, sillä aloitin sen lukemisen tosta noin vaan ja yllätyin siitä, miten asiat voidaan kertoa. Jäin silti miettimään, että kaksi kirjoittajaa, miten he saivat tarinan kasaan?
