Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka näkee ilmastonmuutoksen vaikutukset, ja viimeinen, joka voi pysäyttää niiden etenemisen yli katastrofaalisen pisteen. Olemme ensimmäinen sukupolvi, joka joutuu laittamaan elämänsä uusiksi ilmastosyistä, ja viimeinen, joka saattoi hetken elää yltäkylläistä elämää autuaan tietämättömänä elämäntapamme hinnasta.”
Näin väkevästi Suvi Auvinen tiivistää näkemyksensä siitä, mikä on tällä hetkellä elävien ihmisten, aktiivisen sukupolven, asema maapallon todellisuudessa. Get ready for the judgement day.
Olen kuullut paljon tästä kirjasta, ja tartuin siihen vähän epäillen. Ei siksi, että olisin periaatteesta vastahakoinen sen julistamalle sanomalle, vaan lähes päinvastoin pelkäsin, mitä se tulee tajuntaani iskemään. – Uskon, että Kirjavinkkienkin arvostelijakunnassa olisi ollut minua huomattavasti pätevämpiä ja tietävämpiä henkilöitä kirjoittamaan tästä kirjasta, mutta päätin kuitenkin olla rohkea ja esitellä sen hyvin keskimääräisesti aihetta tuntevan sekasyöjän näkökulmasta.
Useimmat meistä kokevat, että se, mitä lautasellemme laitamme, on yksityisasiamme, mutta Auvinen kumoaa tämän ajatuksen jo kirjan alkusivuilla. Ruoka on yhteinen asia, se vaikuttaa sekä kansanterveydellisesti yksilön sairauksiin että globaalisti eettisiin kysymyksiin, yhteiskuntaan ja ilmastoon.
Auvinen kertoo tiivistetysti kasvissyönnin historiasta Suomessa; se on ollut sekä hienomman väen terveyttä edistävä harrastus että etenkin sota-aikana pakon ja pulan sanelemaa. Sotilaidenkin ravitsemus perustui viljatuotteille, pavuille ja herneille liha-annoksen ollessa sata grammaa. Uusi laajempi liikehdintä kasvissyönnin puolesta alkoi vasta 1970-luvulla, kun monet tulevan vihreän liikkeen aktivistit perustivat Helsinkiin Kasvis ravintolan, jonka ympärillä monet vaihtoehtoisia ajatuksia kannattavat henkilöt kohtasivat toisensa. Varsinainen vegaanibuumi oli vielä myöhempää, kun myös eläinten oikeuksien puolustaminen sai lisää jalansijaa. 2010- luku synnytti sitten paitsi uusia ilmiöitä myös paljon uudissanoja: kukapa olisi vaikka vuosituhannen alussa tiennyt mitä ovat Härkis ja Nyhtökaura? Tai millainen ihminen lieneekään sipsari, sipsikaljavegaani?
Kirjan pääosa keskittyy kuitenkin siihen, miten nykyaikainen lihantuotanto vaikuttaa ilmastoon ja sitä kautta ilmastonmuutokseen. Auvinen korostaa, miten ilmaston raju lämpeneminen on ihmisen aiheuttamaa, mutta siihen voi ihminen myös puuttua. Nopeimmat ja suurimmat muutokset, joilla voi pienentää hiilijalanjälkeään, liittyvät tapohin matkustaa ja syödä. FAO:n, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan jopa 20 prosenttia maailman kaikista päästöistä johtuu tuotantoeläimistä, etenkin nautakarjasta.
Auvisen näkemys maataloustuotannosta on aika radikaali: lihakarjan kasvatus pitäisi lopettaa kokonaan ja maanviljelijöille löytää uutta työtä; tukipolitiikalla voitaisiin maidon ja lihan sijaan subventoida ilmastoystävällisten kasvisten viljelyä. Lisäksi Auvinen käsittelee paljon eläinten oikeuksia; hän on valinnut tavan puhua muunlajisista eläimistä eikä vain eläimistä, jolloin ihminen nähdään yhtenä eläinlajina muiden joukossa. Tämä tietenkin muuttaa radikaalisti ajattelua tuotantoeläimistäkin.
Auvinen on sujuva kirjoittaja, teos on helppolukuinen ja todellakin tajuntaan menevä; lähdeluettelo on kätevästi kirjan lopussa, eikä tekstiä rasiteta alaviitteillä. – Yhtä asiaa, jota ei sanallakaan mainittu, jäin vähän odottelemaan: onko kalansyönti sitten vahingollista maapallolle? Eivätkö ne olekin saaneet elää vapaan elämän ja päästötkin lienevät vähäisiä?
Vegaaniksi siis: se on tämän kirjan sanoma kahteen sanaan tiivistettynä. Miten sen kokee tällainen ilmastonmuutoksesta huolestunut keski-ikäinen, jonka lautasella on yhä jauhelihaa ja broileria? – Ehkäpä Auvisen ehdottomuus vähän pelottikin, niin kuin etukäteen ajattelin. Mutta paha hänen logiikkaansa on yrittää murtaa ainakaan minun hennolla argumentointikyvylläni. Jotain on tehtävä, se on selvä, mutta millaisella aikataululla, millaisella voimalla? Tätä voimme jäädä miettimään, kunhan emme mieti liian pitkään toiminnan kustannuksella.
