Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Edward Ball on kenties parhaiten tunnettu kirjastaan Vereen kirjoitettu : Plantaasin orjat ja isännät, jossa hän tutkii orjia omistaneiden esi-isiensä historiaa, sekä jäljittää heidän omistamiensa orjien nykyisiä jälkeläisiä. Ballin uusin kirja sukeltaa myös sukuhistoriaan, mutta tällä kertaa kohteena on pääsääntöisesti vain yksi henkilö. Edward Ballin isoisoisoisä puuseppä Polycarp Constant Lecorgne ei ollut itsessään mikään historiaa mullistava henkilö, mutta hän kyllä osallistui tapahtumiin joilla tuli olemaan valtava vaikutus Yhdysvaltojen historiaan.
Yhdysvaltain sisällissota ja siihen johtaneet syyt ovat tunnettuja. Mitä tapahtui sodan jälkeen on kuitenkin monella tavaa vieläkin mielenkiintoisempaa. Rekonstruktiona (1863–1877) tunnettuna aikana pyrittiin purkamaan etelävaltioissa hallinnut orjayhteiskunta. Nopeaan tahtiin laadittiin lakeja, jotka takasivat mustille tasaveroiset oikeudet ja tänä lyhyenä, toiveikkaana aikana hetken todellakin näytti siltä, että uuden tasa-arvoisen yhteiskunnan luominen saattaisi olla mahdollista. Kuten historiasta tiedämme, näin ei kuitenkaan tapahtunut. Hyvin pian jyrkät rotuerottelulait ottivat vallan ja loivat uuden normaalin, jota voi lähinnä verrata kastiyhteiskuntaan. Mustien mahdollisuudet saada mitään poliittista tai taloudellista valtaa estettiin tehokkaasti aina 1960-luvulle asti, jolloin niin kutsuttujen Jim Crow -lakien laillisuus vihdoin kumottiin. Miksi sisällissodan perintö muuttui näin rumaksi?
Se, miten Constant Lecorgne tarkalleen ottaen liittyy rekonstruktion tapahtumiin selviää vasta hiljalleen. Kirja aloittaa vuodesta 1819, jolloin päähenkilömme vanhemmat avioituivat New Orleansissa. Lukija seuraa nuoren Constant Lecorgnen kasvua mieheksi ja yhteiskunnan hiljattaista ajautumista sisällissotaan. Lecorgnen elämä jää kirjassa kuitenkin loppujen lopuksi aika viitteelliseksi, sillä hänen henkilökohtainen äänensä ei ole jäänyt historiankirjoihin. Kirjaa ei voi siis varsinaisesti luonnehtia minkäänlaiseksi henkilökuvaksi, Lecorgnen elämä on pikemminkin eräänlainen punainen lanka, jonka avulla seurataan aikakauden tapahtumia. Edward Ball kirjoittaa onneksi paljon aikakauden tapahtumista New Orleansissa ja yleisestä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, joten lopputuloksena on varsin elävä kuva aikakauden elämästä ja asenteista.
Se että kirjan tapahtumat sijoittuvat juuri New Orleansiin ei ole sattumaa, sillä siellä asui aikanaan enemmän mustia kuin missään muussa Yhdysvaltain kaupungissa ja rekonstruktion aikana juuri täällä monet mustat kokeilivat ensimmäistä kertaa siipiään politiikassa. Paikallisille valkoisille, jotka vain muutamaa vuotta sitten olivat tottuneet pitämään mustia orjinaan, tämä tilanne oli täysin sietämätön. Juuri New Orleansissa syntyi edistyksellisten vastavoimaksi sellaiset organisaatiot kuin Ku Klux Klan ja Valkoinen Liiga, puolisotilaalliset terroristiorganisaatiot, jotka alkoivat ottaa kohteekseen paikallisia mustia. Tällaisista organisaatioista myös katkeroitunut Constant Lecorgne löytää lopulta oman kutsumuksensa.
Leena Malkki puhuu kirjassaan Mitä tiedämme terrorismista, miten harvinaista on, että terroristiryhmät onnistuvat saavuttamaan poliittiset tavoitteensa: yleensä ottaen väkivaltainen lähestymistapa ei ole kovinkaan tehokas. Valkoisen ylivaltaa kannattavat ryhmät kuuluivat siis harvinaiseen poikkeukseen, sillä he saavuttivat täsmälleen sen mitä halusivat. Huolimatta tuhansista lynkatuista mustista ja New Orleansin (1866) ja Colfaxin (1873) verilöylyistä, hädin tuskin ketään tuomittiin murhista. Pahempaa oli luvassa. Vuonna 1877 republikaanit (jotka alunperin vastustivat orjuutta) ja demokraatit tekivät sopimuksen, jonka mukaan republikaani Rutherford B. Hayes olisi seuraava Yhdysvaltain presidentti, mikäli hän lupaisi lopettaa rekonstruktion ja vetää pohjoisen joukot pois etelästä. Näin myös tapahtuu ja niin valkoisesta ylivallasta tulee etelässä lopulta laki.
Näin jälkeenpäin katsottuna temppu onnistui jopa helposti ja syykin sille on selvä. Valkoista ylivaltaa yksinkertaisesti kannatettiin yleisesti, jopa pohjoisissa osavaltiossa, mistä kertoo jo se, mikä oli Ku Klux Klanin ja Valkoisen liigan kohtalo. Näitä terroristiryhmiä ei suinkaan tuomittu, hävetty tai piiloteltu. Valkoisesta liigasta tuli virallisesti osa Louisianan Kansalliskaartia ja sama kunnia annettiin myös entisille Ku Klux Klaanin jengeille muissa etelävaltioissa. Heistä oli erityistä hyötyä silloin, kun mustat yrittivät organisoitua tai lakkoilla, kuten kävi Thibodauxin lakossa 1887, joka päättyi verilöylyyn.
Tässä on kenties kirjan suurin opetus. Ku Klux Klanin kaltaisia ryhmiä monesti ajatellaan jonkinlaisena pienenä, omalaatuisena hörhöryhminä historian hämäristä, mutta niillä on ollut suuri rooli Yhdysvaltojen historiassa. Edward Ball menee pidemmälle ja jopa sanoo, että Yhdysvallat valtiona perustettiin rotuväkivallan varaan ja siitä on siten tullut osa sen kansallisidentiteettiä. Niin tai näin, valkoisen ylivallan voitolla oli joka tapauksessa mielenkiintoisia vaikutuksia rotukysymykseen, jotka heijastuvat myös nykyaikaan.
Ajatus tuntuu omituiselta, mutta tietyllä tavalla rekonstruktion jälkeinen rasismi oli jopa takapajuisempaa kuin orjuuden aikainen. Esimerkiksi ennen sisällissotaa Louisianan yksi etninen ryhmä oli kreolit; ranskalaisten, espanjalaisten ja afrikkalaisten seka-avioliitoista syntyneiden jälkeläisiä. Tämä ranskankielinen väestö ei ollut samassa asemassa kuin amerikkalaisten orjat, vapaina kansalaisina monet heistä olivat jopa hyvin menestyneitä ihmisiä. Sisällissodan jälkeinen valkoisen ylivallan aalto lopetti kuitenkin kreolikulttuurin kukoistuksen kuin seinään, kun rotukysymys muuttui täysin mustavalkoiseksi.
Mulatti, sang mêlé, quadroon, puoliverinen. Tällaiset määritelmät menettivät merkityksensä. Valkoisuus muuttui puhdasverisyydeksi ja jos oli pisaraakaan mustaa verta niin sitten oli musta, näyttipä ihminen sitten miltä hyvänsä. Kreolien tilanne muuttui olennaisesti huonommaksi, ja moni päätti jopa muuttaa maasta – tai jos hipiä oli tarpeeksi vaalea, teeskennellä valkoista. Tämä ei ollut aivan riskitöntä, sillä jos tausta paljastui seuraukset saattoivat olla vakavat.
Lukuisat ihmiset silti valitsivat tämän tien. Kirjan ehkä mielenkiintoisinta antia on Ballin käsiinsä etsimät kaksi kreolitaustaista perhettä, joiden esi-isät olivat mukana New Orleansin tapahtumissa rekonstruktion aikaan. Toinen suvuista päätyi juuri tähän passer á blanc -ratkaisuun. Aivan tavalliselta valkoiselta mieheltä näyttävä Mark Roudané sai tietää vasta keski-ikäisenä totuuden isänsä piilottelemasta sukusalaisuudesta. Tällaisten liukuvien roturajojen pohtiminen herättää ainakin itsessäni kysymyksen koko rotukategorisoinnin mielekkyydestä (saati tieteellisyydestä), väestötasolliset yleistykset kun lopulta sanovat yksilöistä kovin vähän.
Mielenkiintoinen kirja jälleen kerran Edward Ballilta. Ehkä kirjassa olisi ollut jälleen hieman tiivistämisen varaa, mutta kirjan henkilökohtainen näkökulma ja historian tapahtumat ovat kyllä hyvinkin mukaansatempaavaa luettavaa. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa Yhdysvaltojen historiasta kiinnostuneille!