Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 10. osa. 639 s. Vuosi 1941. Kalle 21-22 vuotta.
- Kalle haavoittuu Kiestingissä selkään ja jalkaan
Haavoittuminen, sairaala ja silmälasit. Siinä kolmella sanalla 10. osan tärkeimmät asiat.
Nyt soditaan ankarasti. Kiestingin takainen tie on tukittava venäläisiltä. Päätalon Kallepa laistaa kutsua muonitusporukkaan, vaikka johtajat huutelevat nimeltä, koska on alkanut tuntua vahvasti siltä että sodassa on sodittava eikä vain töpinässä soppaa hämmennettävä. Eturintamaan! Elokuun 14. iltapuolta:
’Sormeni löytävät ensin kylkiluitten välistä läheltä selkärankaa reiän, johon voin työntää väljästi kaksi sormeani. Selkärangan päältä alkaa toinen reikä äskeistä reikää vastaan. Sen aukko on niin suuri, että sinne mahtuvat kaikki sormenpäät …’
Vasemman jalan nilkka on myös tohjona tankin tykin osumasta. Kalle makaa lähetti Kuurnan kanssa kaksin maakuopassa vihollisen konekiväärin ja tankin tulilinjalla. Muut joukkueen miehet ovat joko kaatuneet tai perääntynyt.
Vaikka jokaisessa Iijoki-sarjan osassa on tapahtunut jotain merkittävää ja erikoista Kallen elämässä, niin aikuisiän merkittävin ja ikävin hetki on tässä ja nyt: kuoleman kosketus.
’Tunteeni ei kuitenkaan ole tuska vaan haikeus: näinkö lyhyt on elämäni …!’
Ei ole: vielä yksi ponnistus irti piikkilangoista ja syöksy omien puolelle, missä hämmästellään: – Miten juoksit poikkinaisella jalalla?
”Hätä käski!”
Edessä kärsimysten yö sekä uuvuttava sairaalakierre. Kuusamon kansakoulun sairashuoneelta Oulun keskuskansakoululle, lääninsairaalan osastolle haavojen hoitoon.
Sairaalassa käy myös onni: likinäköinen Kalle saa elämänsä ensimmäiset silmälasit ja maailma kirkastuu, nyt näkyy jopa ampumataulu, johon sairaalaväki on ilmakiväärillä kilvan ammuskellut. Ei Kalle siellä rintamalla vihollistakaan ole kovin tarkkaan voinut havaita! Sairaalassa käy myös moukantuuri, oikea naissäkä: kirjepioneeri Kalle on päkätissä naisten kanssa, joita tunkee jopa riesaksi asti alikersantti Päätaloa tervehtimään.
Enää eivät Päätalon poikaa tytöt katso nenänvartta pitkin niin kuin oman kylän tytöt ovat katsoneet kunnanelättiä, kierosilmää ärränmurtajaa. Ujosta Kallesta on tullut mies, naistenmies. Kaarina-nimistä hellua käyttää jopa täti-Vapun asunnolla siinä tarkoituksessa – ihmeitä tunnontuskia tuntematta!
– No johan! panee uskollisen lukijankin siunailemaan. Hyvä ettei tokaise kallionimeläisittäin: – Silimäänni! Vaan eipä totea, koska kirjan ja kirjailijan kieli on murroksessa – taivalkoskelaiseen kieleen ja ilmaisuun on tarttunut armeijan kieli, joka kattaa ympäri maata tulleiden sotilaiden ilmeikkäät murteet. Malliksi vaikkapa Ylikiimingin pioneerikaverin, Vouvilan Ilmarin kirjeestä Kallelle:
”Lisää nokeuttu nuotijoilla. Ja on täijytty! Vielä pahemmin mitä täijyttiin talvisodan jälkeen. Kun sormin tunnustelee jouhilautastaan suvunjatkamispaalun juuressa, saa sieltä noppia hyppysiin rukiinjyvän kokosia täitä…”
Eikä koti-ikäväinen Kallekaan enää pahemmin koti-ikävöi. Hänestä on tullut jos ei nyt maailman mies, sääkerismies, niin ainakin hän on huomannut että maailmaa on muuallakin kuin Jokijärven Kallioniemessä, missä ei ole sitten vapun tienoon siviilikampereissun jälkeen käynyt: vain kaksi kotona pistäytymistä puolentoista vuoden aikana, muutama Martan-pyrrykän kirje ja äiti-Riitun sairaalavierailut kerran Kuusamossa ja Oulussa. Vähiin ovat jääneet kotikontaktit.
Nyt joulun alla, kirjan lopussa, Kalle pääsee kahden viikon lomalle kotiin ja Manne-veljen kanssa tuohustamaan ja, siis, kotikieleen taas hetkeksi kiinni.
- motukka
- nääveli
- öyheet
- iippa
- nievo
- pinhuusi