Jenny Rogneby: Leona : Kortit on jaettu

Leona : Kortit on jaettu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ruotsin dekkarimaailman uusin Suomeen tulija on Jenny Rognebyn Leona : kortit on jaettu. Ilmestyessään kirja myi itsensä bestselleriksi ja samalla käynnisti päähenkilön etunimeä kantavan dekkarisarjan. Kirjaan on ilmestynyt jatko-osa ja Bazar on julkaisemassa sen suomeksi ensi vuonna.

Tukholmassa ryöstetään pankki käyttämällä alastonta ja veristä lasta ryöstäjänä. Tämä saa mukaansa miljoonan ja katoaa. Tapaus saa suurta mediahuomiota ja tapausta tutkimaan asetetaan Leona Lindberg, tehokas rikostutkija, jonka heikkoudet ovat ihmissuhteiden hallinnassa. Hän tasapainoileekin sosiaalisten painolastien alla: työtovereiden kanssa toimiminen on vaikeaa ja toinen hänen lapsistaan on vakavasti sairas. Sisäänpäin kääntynyt ja neuroottinen päähenkilö ei dekkarigenressä ole kovinkaan omaperäinen luomus, mutta Rogneby saa tuotua hahmonsa elävästi esiin.

Rehellisesti kirja ei täysin lunasta odotuksiaan. Vaikka juoni tarjosikin jonkin verran yllättäviksi tarkoitettuja käänteitä, käänteet tuntuivat pakotetuilta. Kirjan sisältä puuttui jotain, mitä on hankala selittää. Itse kaipaan dekkareihini erilaista sisäistä jännitettä, joka pakottaa miettimään asioiden tarkoituksia ja piileviä vihjeitä. Tästä huolimatta kirja voi toimia paremmin jollekin toiselle lukijalle.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...