Viime vuonna ilmestynyt Johan Egerkransin Kaikkien aikojen dinosaurukset vakuutti upealla kuvituksellaan ja mielenkiintoisella aiheen käsittelyllään. Niin hyvä kuin ensimmäinen kirja olikin, mielestäni jatko-osa Lentoliskot ja merihirviöt vie sittenkin pidemmän korren.
Syynä on yksinkertaisesti se, että dinosauruskirjoja kyllä löytyy markkinoilta suhteellisen paljon, sen sijaan kirjoja, jotka keskittyisivät dinosaurusten sijaan muihin matelijaryhmiin on varsin vähän. Tehdään nyt siis tässä selväksi, että lentoliskot ja merissä eläneet erinäiset matelijaryhmät eivät olleet dinosauruksia.
Kirjan ensimmäinen puolisko keskittyy pterosaureihin; 160 miljoonaa vuotta taivaita hallinnut eläinryhmä oli uskomattoman monipuolinen. Sen joukkoon kuului sekä suurimpia koskaan lentäneitä eläimiä että Anurognathuksen kaltaisia muutaman gramman painoisia hyönteissyöjiä, tuo tylppäkuonoinen otus näytti erehdyttävästi jonkinlaiselta lepakon muinaismuodolta.
Myös merimatelijoissa oli eräs eläinryhmä, joka kovasti muistutti nykyeläimiä, nimittäin Ichtyosaurukset, jotka olivat melkein kuin ilmettyjä delfiinejä. Egerkrans sivuaakin nopeasti konvergentin evoluution käsitettä eli miten eliölajit, jotka eivät ole keskenään sukua, voivat kehittyä keskenään hyvin samankaltaisiksi, mikäli ne joutuvat sopeutumaan samankaltaiseen ekologiseen lokeroon.
Monipuolisesta ja mielenkiintoisesta kirjasta puuttuu oikeastaan vain yksi asia nimittäin sukupuu. Se olisi osaltaan selventänyt, miten läheistä tai kaukaista sukua nämä erilaiset eläinryhmät oikein olivat toisilleen. Olivatko esimerkiksi meressä eläneet Ichtyosaurukset, Plesiosaurukset ja Mosasaurukset lainkaan sukua keskenään ja miten kaukaisia sukulaisia nämä eläimet puolestaan olivat dinosaurusten kanssa.
Lentoliskot ja merihirviöt kertoo mielenkiintoisesti eläimistä, jotka ovat aivan turhaan joutuneet dinosaurusten varjoon ja on siten suositeltavaa luettavaa niillekin lapsille, joilla on jo kirjahyllyt täynnä dinosauruskirjoja. Suosittelen!