Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Yksinkertainen on kaunista.
On se – vaikka kuolemisesta olisi kysymys.
Sitä paitsi hauskaa!
Että ovatkin tekijäsisarukset osanneet tarttua lapselliseen aiheeseen oikealla otteella ja asenteella: No perhana! Kokeillaan, niin sittenhän nähdään ovatko uhkakuvat totta. Eivät Katja ja isoveli Peik itse nokkaansa kaikkiin vaaranpaikkoihin ole tellänneet, tokikaan. Vaan ovat muokanneet hahmon, Lennartin, ”tonttuilemaan” – tosin sekin, niin piirroshahmo kuin onkin, on kuulemma totta: äidin huono-onninen työkaveri.
Näinä aikoina jolloin Pertti Kurikan Nimipäivien myötä kehitysvammaisuus on julkisuudessa esillä, hyvässä valossa, tekee mieli väittää että Lennart on kehari: aito, yhtä aito ja alkuperäinen kuin kurikkalaiset – spontaani monissa monituisissa tilanteissa.
Lennart on kapinallinen punkkari, vaikkei ulkoasu kovin niittinen olekaan. Lennart ei kysele lupia, Lennart tekee juuri päinvastoin: kun kielletään, niin – just sinne ja sitä kohti! Ja lähes joka kerta edessä on hengenlähtö, kuolema tai ainakin vakava loukkaantuminen – välittömästi.
- Kerran Lennart juoksi purkka suussa ja tukehtui välittömästi.
- Lennart söi kerran sienen ja koki välittömästi väkivaltaisen myrkkykuoleman.
- Kerran Lennart leikki muovipussilla ja tukehtui välittömästi.
- Kerran Lennart ei pessyt käsiään kosketettuaan kolikkoon ja sai välittömästi tappavan taudin.
- Lennart söi kerran pullataikinaa ja turposi välittömästi kuoliaaksi.
- Kerran Lennart unohti pestä hampaansa illalla ja ne tippuivat eivätkä koskaan kasvaneet takaisin.
Sata vaakasuoraa sivua suoran toiminnan miehestä, Lennartista, joka onneksi edes aikuisena uskaltaa uhmata äidin neuvoja, sillä eivätkös nuo äidin neuvoja ole: pullataikinan syönnin toppuuttelut ja hampaan pesun niilonollareiät?
Ja hyvin menee: kuolee, mutta jo seuraavalla sivulla on täydessä vauhdissa.
Tämä on ihana kirja: ihanan yksinkertaiset tekstit, ihanan yksinkertaiset kuvat, sellaiset joita itsekukin osaisimme tehdä, kai. Paljon valkoista tyhjää, joka pakottaa ottamaan kynän käteen ja lisäämään sivuille omat kuviot. Ihan totta. Tuskin kirjan kuvittaja-Milla siitä vetää herneitä nenäänsä. On näillä tekijöillä sen verran rento ote.
Uppoaa.
Seuraavaa Lennartia jäämme joukolla odottamaan. Lennarthan ei kuole koskaan!