Tony Ross ja Jeanne Willis: Lemmikki-ihminen

The Pet Person

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rekku-koira haluaa itselleen lemmikki-ihmisen lahjaksi. Muu perhe ei kuitenkaan ole samaa mieltä lahjan sopivuudesta: ihmiset sotkevat ja ovat muutenkin hankalia lemmikkeinä. Rekku pääsee kuitenkin sattumalta itse testaamaan, onko ihmisen pitäminen lemmikkinä niin kivaa kuin hän olettaa.

Kirjailija Jeanne Willisin ja kuvittaja Tony Rossin yhteistyönä on syntynyt useampia hyviä kuvakirjoja. Tämäkin oli aivan loistava! On aivan nerokasta kääntää roolit päälaelleen ja laittaa koiralapsi haluamaan ihmistä lemmikikseen. Toisin päin tavallisella kaavalla tehtyjä lastenkirjoja on jo muutenkin ihan riittävästi… Kirjassa esitetyt kielteiset vastaukset lemmikin hankintaan ovat melko tavallisia, mutta koiran näkökulmasta kuitenkin paljon hauskempia.

Jos omassa perheessä lemmikin haluaminen tai jopa hankkiminen on ajankohtaista, kannattaa ottaa tämä kirja testiin ja kokeilla, mitä ne lapset tykkäävät. Tämä on kuitenkin sen verran hyvä kirja, että sitä sopii suositella myös ihan tavallisiin lukuhetkiin, vaikkei omasta koirasta oltaisikaan kiinnostuneita.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...