Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jollei olisi niin perin alatyylistä kirjoittaa, että Arttu Tuominen parantaa kirja kirjalta uraansa kuin sika juoksuaan, niin sanoisin niin, mutta en nyt sitten sanokaan. Joka tapauksessa Leipuri on todella jännittävä kirja, täynnä pelottavia murhia ja auki kiertyviä salaisuuksia.
Tapahtumien alkusysäyksenä toimii Porin poliisilaitoksen entisen esimiehen Eero Katajan raaka surma. Rikospaikalle on kirjoitettu lastenloru, joka viittaa vuosituhannen alun niin sanottuihin Leipuri-murhiin ja joita Janne Rautakorpikin oli ollut tutkimassa. Niinpä hänet palkataan jälleen kerran rikostutkinnan konsultiksi, koska hänellä näyttää olevan asiasta sisäpiirin tietoa – mutta mitä, se selviää romaanin edetessä. Tekstissä todetaan useaan kertaan, ettei itse Leipuri voi olla Katajan murhan takana, mutta missä hän sitten on – kadonnut, vankilassa, kuollut? Sekin selviää hurjalla tavalla kirjan lopussa. Ja kuka mahtaa olla seuraava uhri, jos tämä Leipurin copycat-murhaaja on nyt ottanut poliisit kohteekseen? Kaikki vuosisadan alussa poliisissa töissä olleet kerätään koolle ja kuulustellaan, mutta myös kovin monilla romaanin nykyhetken poliiseilla tuntuu olevan erilaisia luurankoja kaapissaan: niin Tero Vähäsavolla, Liisa Sarasojalla, Ilari Strandilla kuin myös itsellään Rautakorvella.
Sen verran juonesta voinee paljastaa suuremmin spoilaamatta, että vanhojen Leipuri-murhien taustalla näytti usein olleen pedofilia, tavalla tai toisella. Tässä kohtaa romaanissa on ihan selvä viittaus todellisiin tapahtumiin, kun niiden lähtökohtana oli kovasti tutunomainen Immu-setä, joka murhasi kaksi pikkutyttöä kesämökillään, vain ajankohta on toinen. Eikä hän ole Leipuri. Tämän todellinen henkilöllisyys paljastuu melko odottamattomalla tavalla, ja melko yllättävä on myös kopiomurhaaja, ja ehkä kaikkein yllättävintä on romaanin loppuratkaisu kaikessa loogisuudessaankin.
Erinomainen jännityskirja siis. Ei ehkä sovi kovin heikkohermoisille, mutta kovemman jännityksen ystävät tulevat viihtymään tämän romaanin parissa. Mutta mutta – miksi näin hyvään kirjaan on valittu niin huono kansikuva, että julkisissa liikennevälineissä kirjaa lukiessaan sitä väkisinkin piilotteli?
