Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjallisuustutkimuksen kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen lukulistalla on Minna Canthilta Työmiehen vaimo, ja kun löysin kirjasta Kariston niteen, jossa on samoissa kansissa Lehtori Hellmanin vaimo, luin sitten molemmat. Ei tämä huono niputus olekaan, sillä teokset käsittelevät hyvin pitkälti samaa aihetta, eli nuoren naisen kehnoa onnea avioliittomarkkinoilla.
Realistisen kirjallisuuden aikakausi suomalaisessa kirjallisuudessa ei ollut kovin pitkä, mutta sitä Minna Canthin ensimmäinen näytelmä Työmiehen vaimo kuitenkin edustaa. Canthilla on myös vahva annos naturalismia: ympäristö ja perimä ratkaisevat ihmisen kohtalon, omilla teoilla ei voi juuri ennaltamäärättyä suuntaa muuttaa, kirjoittaa Päivi Lappalainen Suomen kirjallisuushistoriassa. Kovia ovat kohtalot näissäkin teoksissa. Myöhemmissä Canthin teoksissa, kuten Anna Liisassa, näkyy tolstoilaisuuden vaikutuksia ja mahdollisuus ottaa vastuuta omasta elämästään.
Näistä teoksista Työmiehen vaimo on se tunnetumpi. Se kertoo Johannasta, jonka häitä Riston kanssa juhlitaan näytelmän alussa. Johanna on jo valmiiksi huolissaan ja lopulta haluaisi perua kokoa naimisiinmenon, mutta synnin tuskalla peloteltuna alistuu. Samalla Risto juopottelee ja iloitsee tovereineen vaimonsa 600 markan pankkitilistä, jonka vastakirjan on luonnollisesti oitis ottanut huostaansa. Häissä vierailee myös puoliksi romani Homsantuu eli Kerttu, Riston entinen heila ja yleisesti huonona pidetty nainen, jossa yksin Johanna näkee mitään hyvää.
Senhän tietää, mitä tässä käy: ei mitään hyvää. Risto juo kaikki vaimonsa rahat ja Johanna joutuu kituuttaamaan millä kykenee, jotta saa itsensä ja lapsensa ruokittua. Viimeiset lantitkin mies tulee vaatimaan ja sen jälkeen alkaa viekoitella Homsantuuta seurakseen. Seuraa dramaattisia käänteitä, joissa naisille käy kehnosti. Melkoinen pamflettihan tämä on: ei ole vaikea lukea tätä tiukkana kannanottona sekä miesten aviollista ylivaltaa että viinanjuonnin kiroja vastaan.
Lehtori Hellmanin vaimo on pitkä novelli, joka kertoo nuoresta seminaarin opiskelijasta Selmasta. Selma on fiksu nainen, kaunis ja etevä, älykäs ja viehättävä ja aina niin hyvätapainen. Sen huomaa myös lehtori Hellman, seminaarin ihailtu uskonnonopettaja, ja pian Selma saakin lehtorilta kirjeen, jossa tämä kosii. Seuraa pikainen avioliitto ja Selma joutuu ajan tavan mukaisesti jättämään seminaarin kesken ja ryhtymään lehtorin kotirouvaksi ja sukeltamaan tämän ylempiin sosiaalisiin ympyröihin, joissa hän on tottumaton ja kömpelö.
Pian seuraakin melkoinen määrä nöyryytystä ja kärsimystä, lehtori kun osoittautuu avioliitossa aikamoiseksi tyranniksi ja alistajaksi. Osa on aikakauden tapoja ja totunnaisuuksia, osa ihan henkilökohtaista luonteen viallisuutta. Helpolla ei Selma pääse ja Canth tekee kyllä selväksi, miten paljon leppoisampaa elämä ystävien kanssa seminaarissa olikaan. Selma ei voi kuin katsoa sivusta happamana:
Että he viitsivät, suuret tytöt! Tuo oli suorastaan inhottavaa. Eivätkö he ymmärtäneet, ettei elämä ollut mitään leikintekoa. Mutta he eivät vielä olleet mitään kokeneet. Siitä tuo huikentelevaisuus ja kevytmielinen vallattomuus. He olivat kuin lapset, jotka huolettomina luistelivat yön vanhalla jäällä.
Eipä näistä tarinoista hyvälle tuulelle tule. Oli kammottavaa, miten nainen oli miehen omaisuutta ja täysin tämän vallan alla ja vailla itsenäisyyttä. Ei siis ihme, että Minna Canth katsoi asiakseen tätä asiaintilaa tökkiä kirjoituksissaan. Konservatiivisissa piireissä vastaanotto lienee ollut nuivaa, mutta nuori suomenkielinen sivistyneistö ihaili Työmiehen vaimon yhteiskunnallisuutta, kirjoittaa Leeni Tiirakari Suomen kirjallisuuden historiassa. Työmiehen vaimoa pidettiin ”naisemansipaation taisteluaseena ja kaupunkityöväestön puolestapuhujana”. Konservatiivit eivät pitäneet, kertoo Tiirakari: ”Kyse oli samalla liberaalin nuorison taistelusta konservatiivista vanhempaa sukupolvea vastaan.”
Tiirakarin mukaan konservatiiveja hämmensi sekin, ettei Canth tarjonnut suoraan mitään ratkaisuja, vaan osoitti vain ongelmien olemassaolon. Canth nähtiin kansan villitsijänä, anarkistina ja nihilistinä. Aikakauden sukupuolikäsityksiin törmätään tässäkin: eihän nainen ja perheenäiti saa tällaisia asioita kirjoittaa! Eivätkä konservatiivit tietenkään ihan väärässä olleetkaan: kyllähän Canth väkevästi todistaa olemassaolevan asiantilan kurjuudesta. Jos perehtyminen 1800-luvun lopun kärsimyskertomuksiin kiinnostaa, molemmat teokset löytyvät paitsi kirjastoista, myös Project Gutenbergistä.
