Antiikin Kreikan mytologiassa Leda oli Spartan kuningatar, jonka Zeus vietteli joutsenen hahmossa. Se saa toimia taustamotiivina Anu Kaajan teokselle, jonka tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun ranskalaisen aatelin maailmaan.
Teoksen kertoja on monsieur de F:n tarjoamaan huvilinnaan asettunut aatelishenkilö, joka kirjoittaa kirjeitä tuntemattomalle vastaanottajalle. Kertojalle muistuu mieleen tapaus, jonka hän oli kuullut eräillä hovi-illallisilla Madame de B:ltä, joka kuuli sen serkultaan. Serkun miehen isä oli ollut kutsuttuna kuninkaan pienemmän linnan suurempaan salonkiin tarinankerrontahetkeen, josta saamme yksityiskohtaisen kuvauksen, jonka pienimmätkin yksityiskohdat ovat kuten ne tapahtuivat.
Tapauksessa paikalle kutsuttu tarinoitsija, Monsieur d’Oviducte, kertoo Ledan ja joutsenen kohtaamisesta riettaan pikku tarinan. Tarina ei kuitenkaan täysin miellytä kertojaa. Leda on kuningatar, mutta tarina on kertojan mielestä paljon vetävämpi, mikäli Leda on neitsyt – silloin viettelyyn liittyvä kärsimys aiheuttaa lukijassa suuremman tunnereaktion. Ajankohta on syytä siirtää antiikista nykyaikaan ja tapahtumapaikka epämääräisestä puskasta tai pensaikosta hyvin hoidettuun kartanopuutarhaan.
Niinpä kertoja alkaa kertoa omaa versiotaan Ledan tarinasta, pääosassa herkkä neitsyt Adèle. Kertomus on tulvillaan vihjailevaa kaksimielisyyttä ja kaikenlaista farssimaista höpsöyttä, pääroolien lisäksi siinä poukkoilee muun muassa kaksi hyvin epämääräistä paronia.
Kertoja virittelee lukijan odottamaan väkivallantekoja neitsyttä kohtaan. Verenhimo nuoria kauniita naisia kohtaan onkin viihteen ja kulttuurin perusmateriaalia aina antiikin ajoista tämän päivän dekkareihin.
Leda on yhtä aikaa härski ja siveä, sen kertoja on yksi hupsuimmista aikoihin, ja se leikittelee herkullisesti metafiktiolla ja kerronnan tasoja sekoittelemalla. Kaikkiaan varsin valloittava romaani siis, ja tämän ja Katie-Katen myötä Anu Kaaja nousee kyllä vankasti tarkkaan seurattavien kirjailijoiden listalle.